Kiinan armeija hyökkäsi Pentagoniin
Laatulehti Financial Times kertoo, että Kiinan armeija on onnistunut tekemään kautta aikojen onnistuneimman hakkerointihyökkäyksensä Yhdysvaltojen armeijaa vastaan. Kiinan armeijan verkkohyökkääjät pääsivät suoraan puolustusministeri Robert Gatesin toimiston koneille, ja Pentagon oli hätää kärsimässä.
Financial Times kertoo lähteikseen henkilöitä Yhdysvaltojen hallinnossa. Pentagon myönsi lehdelle, että puolustusministeri Gatesin toimiston tietojärjestelmiä jouduttiin ajamaan alas hyökkäyksen vuoksi, mutta Pentagon ei halunnut kertoa hyökkäysten lähdettä.
Kuukausien projektilla puolustusministerin toimistoon
Nykyiset ja entiset hallinnon edustajat kertoivat lehdelle, että sisäinen tutkimus onnistui jäljittämään hyökkäykset Kiinan armeijan koneiden verkkoon. Asiasta oltiin melko lailla varmoja. Tosin aina on periaatteessa mahdollista, että takana olisi ollut rikollisia, jotka olisivat jotenkin onnistuneet naamioimaan hyökkäysten lähteeksi Kiinan armeijan.
Financial Timesin lähteiden mukaan hyökkääjät eri puolilla Kiinaa tutkivat Pentagonin verkkopuolustuksia kuukausikaupalla ennen hyökkäystään. He pääsivät kaikkien suojauskerrosten läpi Gatesin toimiston koneille, ja onnistuivat lataamaan jonkin verran tietoa.
Tietoa vietiin, mutta se ei ole ainoa pelko
Varastetusta tiedosta suurin osa on ilmeisesti vähemmän luottamuksellista, mutta joukossa on saattanut olla tärkeämpääkin tietoa. Joka tapauksessa Yhdysvaltojen viranomaiset ovat huolissaan siitä, että verkkoihin ylipäätä päästiin. Koko toimiston verkot jouduttiin ajamaan alas, mikä merkitsi toiminnan häiriintymistä. Pelätään, että vieraan valtion edustajat voisivat aiheuttaa tällaisia verkkohäiriöitä laajemminkin kriisitilanteessa.
Financial Timesin mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel olisi myös nostanut esille Kiinan johdon kanssa Kiinan nettihyökkäykset Saksan hallituksen verkkoihin. Myös Yhdysvaltojen tiedetään harjoittavan laajaa tietoverkkojen tutkimusta verkkosotaa varten.








