Kiinteä mobiilidata yleistyy hitaasti
Kiinteähintainen mobiilidata yleistyy Suomessa tasaisesti. Kiinteähintainen datapaketti tai kokonaan rajoittamaton mobiilidatayhteys on jo 410 000 liittymässä, mikä tarkoittaa kuitenkin alle 10 prosenttia kaikista liittymistä.
Arvio mobiilidatapaketeista sisältää niin rajatut (esimerkiksi 100 Mt/kk) kuin rajoittamattomat nopeusluokan mukaan myytävät palvelut kuluttajilla ja yrityksillä.
Suomessa oli syyskuun lopussa kaikkiaan noin 5 950 000 kännykkäliittymää, joista mobiilidatapaketti on siis vasta noin 6,8 prosentilla.
Kännykkäliittymien kasvua selittää osin se, että moni hankkii jo toisen liittymän kannettavaa tietokonetta tai toista päätelaitetta varten.
Dataliikenne kasvaa näillä harvoilla käyttäjillä suuresti. Viestintäviraston mukaan dataliikenne oli heinä-syyskuussa noin 1,5-kertainen edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Vuoden 2006 samaan ajanjaksoon verrattuna liikenne lähes nelinkertaistui.
Viestintäviraston operaattoreilta saamien markkinatietojen mukaan heinä-syyskuussa myytiin vajaat 80 000 kännykkää 3g-kytkypaketin kera, mikä vastasi noin 25 prosenttia kaikista myydyistä kännykkäliittymistä.
Tekstiviestejä suomalaiset lähettivät heinä–syyskuussa noin 784 miljoonaa, mms-viestejä vasta noin 7,8 miljoonaa. Kasvua näissä on edellisiin neljänneksiin viisi ja 20 prosenttia.
Lisätietoja Suomen laajakaista-, kiinteä- ja mobiiliverkkojen markkinasta on Viestintäviraston markkinakatsauksessa 3/2007.








