Koko Suomen liikuntapaikat netistä

30 000 liikuntapaikan tiedot kootusti verkossa
Koko Suomen liikuntapaikat netistä

Liikunnan harrastajan arkea helpottamaan on perustettu Liikuntatapaikat.fi-verkkopalvelu, johon on koottu tiedot 30 000 eri liikuntapaikasta. Koko Suomen liikuntapaikat kattava verkkopalvelu on ainutlaatuinen koko Euroopassa.

Liikuntapaikkoja voi hakea palvelusta nimen tai sijainnin perusteella. Käyttäjä voi tarkistaa kartasta, mistä löytyy esimerkiksi lähin ulkokenttä tai virkistysalue. Palvelu kertoo myös, mitä eri lajeja liikuntapaikassa voi harrastaa.

Vertailutietoa liikuntapaikkojen kustannuksista

Kuntaliiton erityisasiantuntija Kari Sjöholmin mukaan palvelu hyödyntää myös kuntien liikuntatoimea. "Palvelun toimivuus edellyttää, että kunnat ottavat palvelun omakseen, sillä kunnat omistavat ja ylläpitävät noin 70 prosenttia liikuntapaikoista".

Kunnat käyttävät liikuntaan noin 600 miljoonaa euroa vuodessa, josta suurin osa menee liikuntapaikkoihin. "Kunnat pystyvät helposti vertaamaan omaa liikuntapaikkaverkostoa vaikkapa naapurikunnan liikuntapaikkoihin. Liikuntapaikkoihin käytettyä euromäärä asukasta kohden voi verrata valtakunnan keskiarvoon tai vaikkapa läänin vastaavaan kokoisten kuntien keskiarvoon".

Liikuntapaikat.fi-palvelun tietoja päivittävät kuntien liikuntaviranomaiset ja liikuntayhteisöt, ja sitä ylläpitää Jyväskylän yliopisto.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös