Kouluttajatutkinto ECDL-tarjontaan
Kansainvälisiä tietokoneen ajokortteja Suomessa myöntävä ECDL Finland laajensi tutkintovalikoimaansa. Suomeen on tuotu kansainvälisesti arvostettu CTP-tutkinto (Certified Trainer Professionals). Sen ansiosta kouluttajien osaamista voidaan nyt yhteismitallisesti ensimmäistä kertaa mitata, ECDL lupaa.
Tutkinto on tarkoitettu kaikille tietotekniikka-alan kouluttajille. sen on tarkoitus vahvistaa tietoteknisen osaamisen lisäksi kouluttajien pedagogisia taitoja.
"Alalle tullaan usein muualta kuin kouluttajakoulutuksen kautta, jolloin pedagogiset taidot kaipaavat usein preppaamista. Tavoitteenamme on nostaa koulutuksen tasoa huomattavasti Suomessa", ECDL Finlandin toimitusjohtaja Pia Lemmetty toteaa.
Ensimmäiset todistukset jaettu
Koulutusta järjestetään neljä kertaa vuodessa. Ensimmäiset koulutukset ovat jo käynnistyneet, ja tuloksia pidetään erinomaisina. Lähiopetusvaiheen on suorittanut läpi 12 oppilasta, jonka lisäksi neljä oppilasta on saanut jo todistuksen. Tutkinnon suorittaneet voivat käyttää ammattinimikkeensä yhteydessä lyhennettä CTP. ECDL Finland ylläpitää tutkinnon suorittaneista rekisteriä.
CTP-tutkintoja on suoritettu jo parissakymmenessä maassa, muun muassa USA:ssa, Irlannissa, Britanniassa, Kreikassa ja Jordaniassa. Muissa pohjoismaissa tutkintoa ei vielä ole otettu käyttöön.








