Kuntien it mullistusten edessä

Yhä enemmän palveluita verkkoon
Kuntien it mullistusten edessä Kuntien terveydenhuoltoa järjestellään entistä suurempiin yksiköihin.

Suomen kunnissa on käynnissä melkoinen myllerrys, kun pieniä yksiköitä yhdistetään suuremmiksi. Organisaatiot ja byrokratia vähenevät, ja kansalaisten pitäisi saada palvelut entistä nopeammin sekä ennen kaikkea halvemmalla.

Perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen organisaatioiden määrä vähenee noin puoleen kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ansiosta.

Julkisten palvelujen kehittämistä tietotekniikan avulla tukee sisäministeriön Kuntait-yksikkö, joka tavoittelee asiakaslähtöisempiä palveluita, ketteryyttä, tietohallinnon kustannustehokkuutta sekä osaamisen varmistamista.

"Pyrimme siihen, että kunnat pystyvät tuottamaan palveluja aiempaa asiakaslähtöisemmin. Tavoitteena on, että kuntalaisten viranomaisasiointiin kuluva aika lyhenee, tai poistuu lähes kokonaan, kuten verohallinnossa on käytännössä jo tapahtunutkin. Lisäksi palvelujen laatua ja vasteaikaa pyritään parantamaan ja palvelujen hintaa laskemaan", sisäministeriön it-johtaja Antti Holmroos totesi.

Vähemmän it-väkeä, vähemmän konsultteja

Kuntien it-näkymiä puitiin tällä viikolla Citrix Systemsin järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä. Yhtiön maajohtaja Niklas Lindberg kertoi kokemuksia Tanskassa toteutetusta samansuuntaisesta uudistuksesta. Siellä kuntien lukumäärä laski 269:stä 98:aan ja samalla niiden keskikoko kasvoi 16 000 asukkaasta 54 000 asukkaaseen.

Keskitetyn it-hallinnon katsotaan tuoneen muutoksen yhteydessä merkittäviä säästöjä kunnille.

"Esimerkiksi Kalundborgin kunnassa 16 it-työntekijää palveli aiemmin 700 kuntatyöntekijää. Nyt Kalundborg on osa viisi kuntaa yhdistävää Ny Kalundborg Kommunea, jossa 21 it-työntekijää palvelee 2 000 kuntatyöntekijää. Alusta lähtien uudelleen rakennettu it-infrastruktuuri on parantanut kunnan työprosesseja ja tuottavuutta", Lindberg kertoi.

"Ennen kuntauudistusta keskusteltiin esimerkiksi kotihoidon kotikäynneistä, joiden määrän pelättiin vähentyvän, kun välimatkat kasvavat. Käytännössä kotikäyntien määrää on kuitenkin pystytty lisäämään. Lisäksi virheiden määrä on vähentynyt, tietoturva parantunut ja ulkopuolisten it-konsulttien tarve merkittävästi vähentynyt", hän luetteli etuja.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös