Kuolinkellot kajahtavat disketille
3,5 tuuman disketti on tullut tiensä päähän, kun tietotekniikkakauppias PC World myy viimeiset diskettinsä, eikä aio enää ottaa niitä varastoonsa. Vain hyppysellisessä nykyisin myytävistä pc:istä on enää diskettiasema, kun esimerkiksi vuonna 1998 diskettejä myytiin noin 2 miljardia kappaletta.
BBC:n mukaan kaksi prosenttia tätä nykyä myytävistä pöytäkoneista ja kannettavista on varustettu diskettiasemalla, mutta suunnitelmien mukaan nekin jäävät pois kesään mennessä. Käyttäjät ovatkin korvanneet niin kutsutut korput esimerkiksi usb-muistitikuilla, joiden kapasiteetti voi olla jopa 2000-kertainen 1,44 megatavun diskettiin verrattuna.
Vuoden 1981 jälkeen käytössä on ollut kolme standardia, alkuperäisen IBM pc:n 360-kilotavuinen levyke, 1984 esitelty pc AT:n 1,2-megatavun 5,25 tuuman levyke sekä 1,44 megatavun 3,5-tuumainen levyke, joka esiteltiin vuonna 1987 PS/2-sarjan yhteydessä.








