Laajakaistahinnat saatu halvemmiksi

Laajakaistastrategian seurantatyöryhmä:
Laajakaistahinnat saatu halvemmiksi

Laajakaistayhteyksien hintoja on saatu alennettua ja parannettua niiden saatavuutta edistämällä kilpailua, mutta nopeimpien yhteyksien tarjonnan lisääminen vaatii kilpailun toimivuutta. Toimiva kilpailuympäristö lisäisi teleyritysten valmiutta investoida viestintäverkkojen kehittämiseen, ilmenee kansallisen laajakaistastrategian seurantaryhmän loppuraportista.

Valtioneuvoston vuoden 2004 alussa hyväksymä laajakaistastrategia on loppuraportin mukaan onnistunut ryhmän mielestä erityisesti laajakaistayhteyksien määrän kasvattamisessa, hintojen laskemisessa ja alueellisen saatavuuden parantamisessa.

Suomella mahdollisuuksia eturiviin sovellustuottajana

Seurantaryhmän mielestä käyttäjien mielenkiinnon ylläpitämiseen ja käyttötottumuksen luomiseen pitää satsata. Jos tietoyhteydet otetaan tehokkaasti käyttöön, Suomella on mahdollisuus olla eturivin sovellusten tuottaja ja hyödyntäjä.

Suomessa on maailman seitsemänneksi eniten laajakaistaisia internet-yhteyksiä väkimäärään nähden. Kolme vuotta sitten Suomi oli sijalla 15. Euroopan unionissa Suomi on noussut kuudennesta kolmanneksi.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös