Lakko uhkaa teknologiayrityksiä

Kiistaa palkkatasa-arvosta
Lakko uhkaa teknologiayrityksiä

Toimihenkilöunioni (TU) on antanut lakkovaroituksen teknologiateollisuuden alalle, koska se ei ole päässyt sopuun työnantajaosapuolen kanssa palkankorotusten tasosta ja paikallisesta sopimisesta.

"Tavoitteena on kohtuullinen sopimus, ei hyvä lakko. Kiista palkankorotusten muodosta ja paikallisuudesta kariutti neuvottelut", perustelee liiton puheenjohtaja Timo Rinne järjestön tiedotteessa.

Lakko koskisi 2000–3000 teknologiateollisuuden toimihenkilöä elektroniikka- ja sähköteollisuudessa, kone- ja metalliteollisuudessa sekä metallien jalostus- ja tietotekniikka-alan yrityksissä, ja sen on määrä alkaa 22. lokakuuta klo 11.

Sopua on yritetty hakea valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen avustuksella.syyskuun lopusta lähtien noin 30 000 palkansaajan työehdoista.

TU:n käsityksen mukaan isoimmat erimielisyydet perjantaina epäonnistuneissa neuvotteluissa olivat palkankorotukset, ja paikallinen jakaminen niistä. Myös työsuhdeturvassa on kiistakohtia.

Liitto ei hyväksy työnantajien tarjousta prosentteihin perustuvista palkankorotuksista, vaan se haluaa tasoittaa pieni- ja suurituloisten toimihenkilöiden tuloeroja siten, että pienipalkkaisille sovittaisiin euromääräiset ja hyvätuloisille prosenttimääräiset korotukset.

Toimihenkilöunioni kertoo lakon kohteena olevat alle 10 yritystä, paikkakunnat ja lakon laajuudesta tänään puolenpäivän aikaan pidettävässä tiedotustilaisuudessa ja nettisivuillaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös