Langattomalta urkkijalta suojaa oma verkko
American Express on päättänyt, etteivät tietoturvasyistä rakenna langatonta verkkoa. Uhilta puolustautuakseen yhtiö on päätynyt kattavan langattoman verkon rakentamiseen. Nurinkuriselta vaikuttavaa tilannetta suomensi Aruban Andreas Fern.
Kannettavia tietokoneita käyttävät työntekijät ovat matkoillaan yhteydessä internetiin yleensä langattoman verkon kautta; hotelleissa, messukeskuksissa ja asiakasyrityksissä. Useimmilla on lisäksi langaton verkko kotona. Töihin tultaessa monet eivät muista sulkea wlan-verkkoa, joten mikrot kuuntelevat ja ovat alttiina tarttumaan verkkoon, mikäli sellainen on tarjolla.
Langattoman yhteyden voi tarjota rahaliikenteestä kiinnostunut hakkeri suunta-antennilla parkkipaikalta tai naapuritalosta. Pahimmassa tapauksessa mikro voi toimia siltana yrityksen sisäverkkoon.
American Express levitti oman verkon estääkseen mikroja tarttumasta ulkopuolisten pyydyksiin.
Syitä langattoman verkon hankintaan kuvaili Aruban pohjoismaiden vetäjä Andreas Ferm. Aruba valmistaa keskitetysti hallittuja wlan-järjestelmiä.
Tunnelointi vahvuutena
Toisessa ääripäässä langattomuuden käyttöönotossa on lentokenttiä hallinnoiva BAA. Heillä samaa langatonta tukiasemaverkkoa käytetään matkalaukkujen paikannukseen, reittitietojen välittämiseen lentokoneelle, liikkuvien sisäänkirjauspisteiden tiedonvälitykseen ja internet-yhteyksien tarjoamiseen matkustajille.
Aruban yhtenä vahvuutena Ferm näkee, että yhteyden voi tunneloida avoimen internetin yli. Esimerkiksi sairaala voi siirtää tukiaseman potilaan kotiin ja seurata langattomien valvontalaitteiden tietoja omassa turvallisessa sisäverkossaan.
Aruban maahantuojana on aloittanut Internet Smartsec. Toimitusjohtaja Tom Mickelsson uskoo ensimmäisenä vuonna myytävän noin 50 järjestelmää. Fermin mukaan suurin mielenkiinto Suomessa kohdistuu mahdollisuuteen jakaa langaton verkkoyhteys turvallisesti vierailijoille.








