Langattomuus etenee johtajien huoneista

Strategy Analyticsin ennuste ensi vuodelle
Langattomuus etenee johtajien huoneista

Mobiilisähköposti ja kannettavien etäyhteydet etenevät johtajien kulmahuoneista laajemmalle organisaatioihin ensi vuonna, arvioi tutkimusyhtiö Strategy Analytics. Se kuitenkin neuvoo, että tämä vaatii panostuksia esimerkiksi laitteiden keskitettyyn hallintaan.

Yritysten liikkuvia sähköpostikäyttäjiä on IDC:n arvion mukaan mukaan maailmassa noin 650 miljoonaa. Tällä hetkellä käyttö on useimmissa organisaatioissa rajattu pienelle joukolle asiantuntijoita ja johtoa. Edullisemmat älypuhelimet sekä S60- ja Windows Mobile -laitteiden tukema laitehallinta kuitenkin siivittivät palveluiden viemistä useammille.

Monissa yrityksissä on ehditty jo ottaa käyttöön esimerkiksi kalenterit ja sähköpostit mobiililaitteissa ilman, että it-osastolla on mahdollisuutta etähallita laitteita esimerkiksi katoamis-, vika- tai pahimmillaan varkaustapauksissa. Tutkimusyhtiö SA laskeekin, että hallinnasta tulee merkittävää bisnestä ensi vuonna.

Laitehallinnassa kilpailevat muun muassa Microsoftin System Centre Mobile Device Manager ja Nokian Intellisync Device Management. Lisäksi markkinoilla on paljon pieniä kansallisia toimijoita.

Yrityksiä ja yhteisöjä kiinnostaa tutkimusyhtiöiden mukaan ensi vuonna myös puheluiden ohjaaminen kännykkään, kännyköiden gps-paikannuksen hyödyntäminen yritysten paikkatietoon perustuvissa sovelluksissa ja kannettavien usb-modeemit, koska integroidut 3g-yhteydet ovat vasta harvoissa kannettavissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös