Lankaliittymien alasajolle tiukat ehdot

Sulkemisesta pitää ilmoittaa vuosi etukäteen
Lankaliittymien alasajolle tiukat ehdot Suvi Lindén kertoi saaneensa huolestuneita yhteydenottoja, koska kännykkäpeitto ei vielä ulotu riittävästi joka kotiin.

Teleoperaattorit saavat sulkea perinteisiä lankapuhelinverkkoja ja korvata niitä langattomilla yhteyksillä, mutta liikenne- ja viestintäministeriö esittää tälle tiukkaa vaatimuslistaa. Esimerkiksi lankaliittymän katkeamisesta on ilmoitettava vuosi etukäteen, nettiyhteys on tarjottava, erityisryhmien palveluiden on toimittava ja asiakkaalle on korvattava vaihtamisen kuluja.

Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen luovutti tänään viestintäministeri Suvi Lindénille (kok.) linjauksensa niin sanottujen yleispalveluiden vaatimuksiksi teleyhtiöille

"Nyt väistämättä ollaan siirtymässä tilanteeseen, jossa kansanpuhelin on mobiilipuhelin, eikä enää kiinteä puhelin. Ja tietyllä tavalla edellinen eduskunta vahvisti tämän lain siten, että yleispalvelut voidaan myös hoitaa mobiilisti. Kesän aikana kansalaisten lukuisat yhteydenotot herättivät myös meidät. On löydettävä se laatukehikko puhelinpalvelulle, joka on yleispalvelua tai peruspalvelua", sanoi ministeri Lindén.

"Lankapuhelimet saa vetää pois edellyttäen, että nämä varsin tiukat ehdot täyttyvät. Viestintävirasto seuraa hinnoittelun kohtuullisuutta. Me seuraamme sitä, että ehdot täyttyvät joko Viestintäviraston määräyksillä, operaattoreiden sitoumuksella tai tarvittaessa toimilupalakeja muuttamalla", linjasi puolestaan Harri Pursiainen.

Viestintävirasto antaa selvityksensä yleispalveluiden toteutumisesta helmikuun loppuun mennessä, ja LVM arvioi sen huhtikuun loppuun mennessä.

Jos operaattoreiden toimet ja viraston päätökset eivät vastaa ministeriön vaatimuslistaa, ne toteutetaan laki- ja toimilupaehtojen muutosten kautta 1. tammikuuta 2009 mennessä.

Kännykkäverkot saavat korvata lankaliittymät

Viestintäpoliittinen linjaus sisältää kaksitoista ehtoa, joiden on toteuduttava yleispalveluissa koko maassa. Toimivuusalueeksi katsotaan ihmisten yleiset asumistilat ja yritysten toimitilat.

Jos operaattori luopuu lankaverkosta, se on varmistettava kännykkäverkkojen toimivuus myös sisätiloissa. Tämä ei ole ollut tähän asti itsestäänselvyys harvaan asutuilla alueilla.

Vaatimukset koskevat operaattoreita, jotka aikovat korvata nykyistä lankaverkkojen peruspalvelua langattomilla verkoilla. Viestintävirasto esittää jatkossa yleispalveluvelvoitetta 11 operaattorille aiemman 40:n sijaan.

Suomalaiset ovat vaihtaneet innolla lankaliittymistä kännyköihin, koska kännykällä soittaminen on useimmiten edullisempaa. Ministeriö arvioi, että lankaliittymien hinnat edelleen nousevat.

Harri Pursiainen luonnehti ehtoja operaattoreille erittäin koviksi. "Merkittävistä taloudellisista satsauksista operaattoreille on kysymys, varsinkin näille isoilla haja-asutusalueilla palveleville operaattoreille."

Hän arvioi, että useampikin operaattori jättää vaatimusten takia lankapuhelinverkon toistaiseksi käyttöön. Operaattoreiden tilanteet vaihtelevat. DNA:lla, Elisalla ja Soneralla on sekä kiinteitä että langattomia verkkoja, kun taas monilla paikallisilla operaattoreilla on vain kiinteän verkon liiketoimintaa.

Operaattorin on muun muassa huolehdittava siitä, että lankapuhelimilla nyt käytetyt vammaisten erityispalvelut toimivat gsm-liittymilläkin. Erityiskäyttäjille luodaan muun muassa mahdollisuus lähettää 112:een tekstiviestejä ennalta määrätyistä numeroista.

Asiakkaille korvattava laitekulut

Lisäksi myös päätelaitteen sähkönsaanti on turvattava, jos koti on alueella, jossa ei ole normaalia sähkönsaantia. Operaattoreiden on myös vahvistettava nykyisestä verkkojensa sähkönsaantia katkosten varalta.

Tiedonsiirtoyhteyksissä ehdotetaan perustasoksi megabittiä sekunnissa päätelaitteen suuntaan.

Asiakkaille voi jäädä päätelaitteita tarpeettomiksi, ja näiden kulut teleyhtiöiden on korvattava.

Yleispalveluiden viestintäpoliittiset vaatimukset ovat luettavissa ministeriön nettisivuilla.

Lankaliittymien alasajolle tiukat ehdot Harri Pursiainen sanoi, että jos operaattorit tai Viestintävirasto eivät täytä 12 kohdan ehtoja, ne ajetaan läpi laki- ja toimilupaehtojen muutoksilla.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös