Leopardi jumittaa näppäimistöjä

Kissalla karvanlähtöä?
Leopardi jumittaa näppäimistöjä

Juuri kun Apple sai korjattua Imac-tietokoneiden näyttöjen hyytymisen, yrityksellä on edessä toinen jumiutumisongelma.

Monet käyttäjät ovat kertoneet muun muassa Applen keskustelualueilla, että heidän kannettavien tietokoneidensa näppäimistöt ovat lakanneet toimimasta. Ongelmia on esiintynyt etenkin uuteen Leopard-käyttöjärjestelmään päivittämisen jälkeen.

Näppäimistön jähmettyminen on satunnaista, ja ongelma saattaa poistua jonkin ajan kuluttua itsestään tai viimeistään uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Ohjauslevyn tai ulkoisen näppäimistön käytössä ei tavallisesti ole ollut ongelmia.

Näppäimistö on jähmettynyt sekä Macbook- että Macbook Pro -tietokoneissa. Ongelma ei viestien perusteella näyttäisi liittyvän esimerkiksi kolmansien osapuolten ohjelmistoihin, sillä sitä on esiintynyt myös tuoreissa Mac-tietokoneissa.

Apple ei ole kommentoinut virallisesti asiaa, mutta Appleinsider-sivuston mukaan Applen tekninen tuki on pitänyt ongelmaa ennemminkin laitteistoon kuin käyttöjärjestelmään liittyvänä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös