LG vakuuttaa lcd-hintaromahdusten päättyvän
LG.Philipsin uusi lcd-tuotantoaloitus on aloittanut Puolassa. Sen uskotaan parantavan lcd-näyttöjen ja -televisioiden saatavuutta Euroopassa, mutta valmistajan mukan kovin hinnanlasku alkaa olla jo taittumassa. "Kulutuselektroniikassa hinta on laskenut, vaikka tarjonta ei vastaa kysyntää. Nyt ollaan tilanteessa, ettei suuria hinnanpudotuksia enää tule", sanoo LG Electronics Finlandin myyntipäälikkö Jan Lindgren.
Tänä vuonna valmistaja aikoo nostaa kokonaiskapasiteettiaa 2,4 miljoonaan 37–55 -tuumaiseen full-hd-televisioon (1080p), ja 10 miljoonaan vuoteen 2011 mennessä.
Lindgrenin mukaan lcd-näyttöjen peruskokoluokissa on saavutettu piste, jossa hinnat eivät voi enää laskea. Hän arvelee, että hinnanlaskuja on odottettavissa lähinnä suuremmissa, yli 42 tuuman malleissa.
Toisaalta samaa on sanottu jo monta vuotta, ja hinnat vain laskevat. Nyt esimerkiksi 37-tuumaisen 1080p-resoluution television saa edullisemmin kuin "mutanttiresoluutiolksi" haukutun 768p-television viime keväänä.¨
Lindgren arvioi, että Suomessa myydyin lcd-televisioiden kokoluokka on edelleen 32 tuumaa, mutta joulumarkkinoilla isompien 37-, 42- ja 47-tuumaisten televisioiden kysynnän odotetaan kasvavan.
Taulutelevisiot vievät kodintekniikan kasvuun
Suomalaisilla menee taloudellisesti hyvin, ja taulutelevisioita varten suorastaan tyrkytetään kulutusluotoilla vuosi maksuaikaa.
Kodintekniikan keskuksen mukaan taulutelevisioiden kysyntä on jatkunut vilkkaana koko vuoden. Taulutelevisioita on myyty ensimmäisen puolikkaan aikana jo 185 000 kappaletta, missä on kasvua vuoden takaiseen 86 prosenttia.
Myytyjen televisioiden keskihinta on laskenut 1386 eurosta 1006 euroon.
"Digisiirtymän ja kuluttajaystävällisen hintakehityksen myötä erityisesti taulutelevisioiden kauppa on käynyt vilkkaana ja odotettavissa saattaakin olla tv-kaupan kaikkien aikojen ennätysvuosi ", sanoo Kotekin puheenjohtaja Kari Karipuu puolivuotiskatsauksen tiedotteessa.
205-tuumainen lcd-tv ihmetyti Cebitissä.
205-tuumainen lcd-tv ihmetyti Cebitissä.








