Linux-kannettava hintaan 205 euroa
Halpamikroihin erikoistunut tietokonevalmistaja Everex esitteli viime viikolla 140 euron pöytäkoneen. Nyt yhtiö lupaa, että ensi vuoden puolella julkaistaan Linux-kannettava, jonka hinta on vain 205 euroa. Ultrahalvoista kannettavista näyttää syntyneen pysyvä trendi.
200 dollarin eli noin 140 euron pöytäkoneet ovat tulleet jo myyntiin Yhdysvalloissa esimerkiksi halpamarketti Wal-Martissa. Everex Gpg -koneessa on Ubuntu Linux -käyttöjärjestelmä ja kone on rakennettu Google-teeman ympärille.
12,1 tuumasta aina 17 tuumaan
Ensi vuonna myyntiin tuleva kannettava kone perustuu niin ikään Ubuntu Linux -käyttöjärjestelmään. Koneita tulee myyntiin erilaisissa kokoluokissa, 12,1 tuuman pienkoneista aina 17 tuuman näytöllä varustettuun malliin saakka.
Edullisimpien kokoonpanojen hinnaksi luvataan alle 300 dollaria, eli noin 205 euroa. Tarkempaa myyntiaikataulua ei kerrottu, mutta koneiden pitäisi tulla myyntiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Koneen edulliseen hintaan saattaa vaikuttaa se, että esimerkiksi Googlen ja Facebook-palvelun ikonit ovat näyttävästi esillä. Ainakin Google on aiemmin maksanut tietokonevalmistajille ohjelmien näkyvästä esillepanosta.
Everexin halpa pöytäkone saa kannettavaa seuraa.








