Maailman ensimmäinen tekstiviestidekkari markkinoille
Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee ensi viikolla tietojensa mukaan maailman ensimmäisen tekstiviesteihin perustuvan romaanin. Väestörekisterikeskuksen ylijohtajana toimivan Hannu Luntialan kirjoittama Viimeiset viestit koostuu aikajärjestykseen sijoitetusta noin tuhannesta tekstiviestistä.
MTV3:n mukaan jännityskertomus esitetään henkilöiden väliseen kirjeenvaihtoon pohjautuen. Romaanissa tunnetun it-yrityksen johtaja testaa moraaliaan ja rohkeuttaan irtisanoutumisensa jälkeen Euroopassa ja Intiassa.
55-vuotias helsinkiläinen Hannu Luntiala on MTV3:n mukaan saanut useita palkintoja runoistaan ja novelleistaan. Viimeiset viestit on hänen toinen teoksensa. Miehistä kertova Hommes julkaistiin viime vuonna.








