Mac-Office viivästyy ensi vuoteen

Tiedostomuodosta ja Intel-tuesta ongelmia
Mac-Office viivästyy ensi vuoteen

Microsoftin Mac-koneille tarkoitettu versio Office-toimisto-ohjelmapaketista tulee myyntiin vasta ensi vuoden tammikuussa, kertoo Macworld-julkaisu. Alun perin Office 2008 for Macin piti saapua kauppoihin vielä tämän vuoden puolella.

Uusi Office 2008 yritetään Microsoftin mukaan saamaan tuotantoon joulukuussa, jolloin ohjelma voitaisiin julkaista tammikuussa järjestettävässä Macworld-tapahtumassa.

Microsoftin Mac-yksikön tuore johtaja Craig Eisler kertoi Macworldille julkaisun siirtymisen johtuvan siitä, että ohjelman laatu halutaan saada tasolle, jota käyttäjät odottavat. Eislerin mukaan viivästyksen syynä ei ole uusien ominaisuuksien lisääminen, vaan kehitystyön edistymistä on haitannut usean tekijän summa.

Hankaluuksia ovat aiheuttaneet muun muassa Officen tiedostomuodon muuttuminen sekä Applen tietokoneiden siirtyminen Intel-prosessoreihin. Intel-tuen takia muun muassa ohjelman kehitystyökalu on jouduttu vaihtamaan Codewarriorista Applen Xcodeen.

Macin Officessa käytetään samaa Office Open xml -tiedostomuotoa kuin Windowsin Office 2007 -versiossa, ja tiedostot ovat Microsoftin mukaan keskenään yhteensopivia.

Tagit: Mac-Office
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös