Malesian piraattikoirat laittoivat rikolliset koville

Viiden kuukauden urakka ohi
Malesian piraattikoirat laittoivat rikolliset koville

Malesian piraattikoirat, Lucky ja Flo, ovat saaneet päätökseen viiden kuukauden urakkansa, joka oli melkoinen menestys. Koirille myönnettiin Malesiassa ensimmäisinä eläiminä kunniamitalit, ja loppuvuonna palvelukseen otetaan uudet koirat. Luckyn ja Flon tuloslista on vaikuttava.

Viiden kuukauden kampanjan tulos oli 26 pidätystä ja yli kuuden miljoonan dollarin (noin 4,5 miljoonan euron) arvosta piraattilevyjen takavarikoita, kertoo uutistoimisto Reuters. MPA:n mukaan koirat ovat löytäneet useita kopiointikoneita, noin sata piratismiin käytettyä cd-polttajaa, ja yli 1,6 miljoonaan levyä. Malesian hallitus arvioi, että koirat ja niiden ympärille rakennettu poliisiyksikkö onnistuivat antamaan tuntuvan iskun maan piraatti-cd-teollisuudelle.

Piraattiryhmät julistivat koirista 100 000 ringgittin eli yli 20 000 euron tapporahan. Koiria vartioitiinkin tiukasti kampanjan aikana.

Uudet koirat Malesiaan

Lucky ja Flo olivat lahja Malesialle Yhdysvaltojen elokuvateollisuuden etuja ajavalta MPA-yhdistykseltä. Koirat palautuvat nyt sen haltuun, ja niitä käytetään Reutersin tietojen mukaan myös pr-tarkoituksiin esimerkiksi Toronton elokuvafestivaaleilla.

MPA on kuitenkin jo luvannut lahjoittaa uudet piraattikoirat Malesialle. Koirat koulutetaan aikaisempaan tapaan haistamaan cd- ja dvd-levyjen valmistuksessa käytettyjä kemikaaleja.

Tagit: Elokuva, Piraatti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös