Matkapuhelin toimii sokerilla

Puhdasta energiaa kännyköihin
Matkapuhelin toimii sokerilla

Saint Louisin yliopiston tutkivat ovat esitelleet matkapuhelimiin ja muihin elektroniikkalaitteisiin sopivan polttokennon, joka käy sokeriliuoksella. Uusi tekniikka saattaa vauhdittaa polttokennojen tuloa mobiililaitteisiin, sillä sokeriakku toimisi tutkijoiden mukaan nelisen kertaa pitempään kuin nykyiset litiumioniakut.

Polttokennoja on testattu jo vuosia mobiililaitteiden virtalähteiksi, mutta tekniikka ei ole saanut suurempaa suosiota. Osansa on voinut olla sillä, että energianlähteenä on käytetty alkoholin tyyppisiä palavia nesteitä.

Puhdasta, luonnossa hajoavaa

Tutkijoiden kehittämässä uudessa tekniikassa energianlähteeksi käy melkein mikä hyvänsä sokeriliuos. Tällaista tekniikkaa on tutkijoiden mukaan kehitetty aiemminkin, mutta vasta nyt siitä saatiin riittävän tehokas ja pitkään kestävä arkielämän sovelluksiin. Sokeri on luonnollinen polttoaine, sillä myös ihmiskeho käyttää sitä solujen energian lähteenä.

Tutkijat ovat optimistisia tekniikan tulevaisuudesta, sillä sokeripolttokennon kaikki osat ovat luonnossa hajoavia. Lisäksi kemiallisen reaktion tuloksena on lähinnä energiaa ja vettä, ei myrkyllisiä aineita.

Tutkijat arvioivat, että jos lisätestit sujuvat hyvin, voisi uusi tekniikka tulla arkikäyttöön 3-5 vuoden sisällä.

Tagit: Polttokenno
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös