Mato naamioituu sotavideoksi
Huonojen uutisten siivellä ratsastavat rikolliset ovat pääsiäisen aikana levittänet maailmalle roskapostin mukana matoa. Viesti sisältää otsikon mukaan tietoa Lähi-idän kuumenevasta tilanteesta, ja liitteenä olevan tiedoston luvataan tarjoavan videokuvaa tapahtumista. Kuvaa ei kuitenkaan uhrikoneelle siirry, tiedostossa on sähköpostimato.
"USA julistaa sodan Iranille", kuuluu yhden liikkeellä olleen sähköpostin otsikko. Osassa puhutaan kolmannen maailmansodan syttymisestä, aloittajana joko USA, Iran tai Israel. Myös USA:n Iraniin tekemästä ohjusiskusta kerrotaan.
Liitteenä on exe-päätteinen tiedosto, esimerkiksi video.exe tai movie.exe. Sen avaamalla saa koneelleen madon, jonka F-Securen virustorjunta tunnistaa nimellä Win32.Zhelatin.cq.
Samanlainen väärennettyjen uutisten mukana kulkevien haittaohjelmien aalto on nähty jo kahdesti aiemmin tänä vuonna. Ensin siihen törmättiin tammikuun puolivälissä Eurooppaa koetelleen hirmumyrskyn yhteydessä. Hieman sen jälkeen levitetyt väärät uutiset liittyivät löyhästi Kiinan juuri tekemään ohjuskokeeseen.








