Microsoft ei onnistunut kirimään Symbiania
Nokian S60-mallit ovat myydyimpiä älypuhelimia. Kuvassa uusi N75.
Älypuhelinten Symbian-käyttöjärjestelmä onnistui pitämään viime vuonna markkinaosuutensa, vaikka Microsoft on saanut Windows Mobile -kännyköitä entistä useampien operaattoreiden valikoimiin. Symbianin osuus laski vain prosenttiyksikön, tutkimusyhtiö Canalysin tuoreet luvut kertovat.
Canalysin mukaan viime vuonna myytiin 71,7 miljoonaa älypuhelinta ja puhelimella varustettua kämmenmikroa ("smart and converged devices"). Toissa vuona laitteita myytiin 44,6 miljoonaa. Toimitukset kasvoivat viime vuonna siis lähes 61 prosenttia.
Symbian-käyttöjärjestelmän osuus oli edelleen huima 73 prosenttia eli noin 52 miljoonaa laitetta, kun se vuotta aiemmin oli 74 prosenttia. Valtaosa Symbian-laitteista oli nokialaisia, Nokian osuus oli Canalysin mukaan viime vuoden kolmannella neljänneksellä noin 48 prosenttia kaikista älypuhelimista.
Linux-kännyköiden osuus on jäänyt muutamaan prosenttiin tai allekin. Motorola on kuitenkin onnistunut myymään miljoonia Linux-älypuhelimia Kiinassa.
'
Microsoft kasvatti vain hieman
'
Canalys arvioi Microsoftin Windows Mobilen kasvattaneen osuuttaan kaksi prosenttiyksikköä 10 prosenttiin eli noin 7,2 miljoonaan laitteeseen.
Microsoftin kiristä yksi prosenttiyksikkö tuli Canalysin lukujen perusteella Symbanilta ja toinen RIM:ltä, jonka ohjelmistoa käytetään Blackberry-sähköpostilaitteissa ja -puhelimissa. Viime vuoden Symbian-kännyköitä ovat Nokian S60-mallit ja Sony Ericssonin UIQ-alustan mallit M600, P990 ja W950.
Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa (EMEA) sekä Symbian että Windows Mobile olivat maailmanlaajuista markkinatilannetta vahvempia 83 prosentin ja 13 prosentin osuuksillaan. Näillä alueilla myydään erityisen paljon Nokian E- ja N-sarjojen S60-älypuhelmia.
Toisaalta monet Keski-Euroopassa toimivat isot operaattorit ovat ottaneet Windows-kännyköitä valikoimiinsa. Suomessa ensimmäinen Windows-kännykkälanseeraus oli viime vuonna HTC Tytn Saunalahden tarjoamana.
Käyttöjärjestelmien markkinaosuudet maailmassa pysyivät v. 2006 lähes samana toissavuoteen nähden. Lähde: Canalys 2007








