Microsoft ja Nokia tuovat Mesen kännyköihin
S60-ohjelma muistuttaa Live Messengeriä Windowsissa
Microsoft ja Nokia ovat avanneet Ruotsissa Windows Live Messenger -pikaviestipalvelun uusille S60-kännyköille. Sovellus tulee useissa Nseries-kännyköissä esiasennettuna. Kokemusten perusteella palvelua voidaan laajentaa muuallekin.
Nokian Multimedia-yksikön viestintäjohtaja Kari Tuutti kertoo, että kyseessä on pilottihanke, jossa selvitetään uusien internet-palveluiden tuomista kännykkään. Microsoftin Windows Live Messenger tai suomeksi "Mese" on erityisesti nuorten suosima ja pc-maailmasta tuttu palvelu.
"Internet-pohjaiset sovellukset ovat ehdottomasti kiinnostavia. Yritämme saada kokemuksia ja oppia niistä", hän kertoo. Kesäkuussa julkistetun uuden strategian mukaan Nokia hakee entistä enemmän kasvua internet-palveluista, kuten gps-navigoinnista sekä digikuva- ja musiikkipalveluista.
Sovellus leviää blogien kautta
Microsoft ja Nokia ovat kehittäneet Live Messengerin S60-sovelluksen yhdessä. Se on täysiverinen pikaviestiohjelma, jolla voi tekstin lisäksi lähettää kuvia ja muita tiedostoja. Ohjelma toimii monissa melko uusissa S60 3rd Edition -malleissa.
Palvelu ei ainakaan tässä vaiheessa maksa muuta kuin operaattorin datasiirtomaksun. Jos käytössä on wlan-verkko vaikkapa kotona, mobiilioperaattoria ei tarvita lainkaan.
Sovellus tuo S60:een myös Windows Liven yhteystiedot ja jatkuvasti päivittyvän Live Mail -sähköpostin eli entisen Hotmailin.
Innokkaat Messenger-käyttäjät eivät ole malttaneet odottaa ohjelman lanseerausta kotimaassaan, vaan ohjelma on levinnyt epävirallisesti muun muassa Symbianv3-blogin kautta. Nokia ei ole puuttunut epäviralliseen levitykseen, mutta ei tarjoa myöskään ohjelmalle tukea tätä kautta.
Vaikka ohjelma onkin lanseerattu virallisesti vain Ruotsissa, se asentuu ja toimii myös täysin suomenkielisenä.
Microsoftilla ja Nokialla yhteistyötä aiemminkin
Microsoft ja Nokia ovat tehneet MSN- ja Windows Live -palveluissa yhteistyötä aiemminkin. MSN Messenger -palvelua tarjotaan vastaavanlaisella sovelluksella Nokian Hong Kongin sivuilla, ja vastaavasti myös MSN Chinan sivuilla on tarjottu Messengeriä S60:lle. Lisäksi Nokian Search- eli Haku-sovellus tukee Windows Live -hakukonetta.
Suomessa Messengeriä tarjoaa useisiin nuorten suosimiin peruskännyköihin myös Sonera, jonka Mobiili-Mese maksaa 5,90 euroa kuukaudessa. Tämä kuitenkin sisältää myös dataliikenteen.
Microsoftin MSN Messenger tai Live Messenger on esiasennettuna aina Windows Mobile -laitteissa. Niiden käyttäjämäärät ovat Suomessa sangen pienet.
Ohjelma näyttää läsnäolevat kontaktit ja kertoo viesteistä äänimerkillä.
Ohjelma näyttää läsnäolevat kontaktit ja kertoo viesteistä äänimerkillä.








