Microsoftin kirjahaku laajentuu vauhdilla
Microsoft on laajentanut merkittävästi kirjahakuaan, joka kilpailee Googlen kirjahaun kanssa. Yhtiöiden näkökulma on aivan erilainen. Microsoft syyttää Googlea tekijänoikeuksien polkemisesta, ja tehneensä nyt kymmeniä sopimuksia julkaisijoiden kanssa.
Microsoft haluaa tuoda omaan kirjahakukoneeseensa sisältöä vain tekijänoikeuksien haltijoiden luvalla. Microsoft kertoo, että se on tehnyt nyt sopimuksia kymmenien eri julkaisutalojen kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters. Googlen näkemyksen mukaan se ei tarvitse lupia sisältötietojen hakuun ja muutaman sivun näyttämiseen.
Rajoitin estää koko kirjan lukemisen
Reutersin mukaan Microsoftin tuoreella sopimuslistalla on merkittäviä julkaisutaloja, esimerkiksi Cambridge University Press, McGraw-Hill ja CBS-viihdekonsernin kirjajulkaisija Simon & Schuster. Microsoftin kirjahakuun tuodaan kirjojen sisältöä, mutta Microsoftin rajoittamana.
Kirjahaussa on esimerkiksi rajoitin, joka määrää kuinka paljon sivuja yhdestä kirjasta yksi käyttäjä voi katsella. Laskuri on näkyvissä kirjahakujen tuloksia selatessa.
Microsoft aikoo kerätä tuloja palvelusta Googlen tapaan mainostajilta. Microsoft tuo mukaan myös suorat ostolinkit kirjojen myyjien sivuille.








