Ministeriö panttaa Microsoft-kantaansa
(Päivitetty 15.8.2007 klo 15:34. Ministeriön nimi korjattu.)
Suomi ottaa pian kantaa siihen, pitäisikö Microsoftin saada ISO-/IEC-standardi Office Open XML -tiedostomuodolleen. Kokoukseen osallistuvat Microsoftin lisäksi useat yritykset ja julkislaitokset. Erityisen suuri painoarvo on valtiovarainministeriöllä, joka ei kuitenkaan suostu vieläkään kertomaan kantaansa.
Suomen valtion it-johtaja Leena Honka valtiovarainministeriöstä sanoo Tietokone-lehdelle, että neuvotteleva virkamies valtion it-toiminnan johtamisyksiköstä osallistuu kokoukseen 20. elokuuta ja on siellä mukana keskustelemassa. Siitä ei kuitenkaan heru tietoa, onko Suomi tukemassa Microsoftin standardin hyväksyntää erityisen nopeassa fast track -äänestyksessä.
"Totta kai asiasta on keskusteltu, mutta tässä vaiheessa ei olla kyllä valmiita antamaan lehdistölle mitään tietoja", sanoo Leena Honka.
It-standardointitiimin asiantuntija Lassi Nirhamo Suomen Standardisoimisliitosta kertoo, että ministeriöillä on kokouksessa suurempi painoarvo kuin esimerkiksi Microsoftilla tai sen formaatin standardointia voimakkaasti vastustavilla IBM:llä ja Novellilla.
Kokoukseen osallistuvat myös Nokia, Tietoenator ja WM-Data, jotka eivät ole ilmaisseet kantaansa etukäteen
Nirhamo sanoo, että Suomen kanta muodostetaan vasta maanantain kokouksessa. Hän kiistää, että KTM tai mikään muukaan ministeriö voisi sanella Suomen kannan. Nirhamo toimii kokouksen puheenjohtajana. Jos kokouksessa ei päästä yhteisymmärrykseen, Suomi voi jättää myös kantansa ilmaisematta.
Kokouksessa Suomen kannasta keskustelemiseen osallistuvat myös muun muassa opetusministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, kansallisarkisto ja kansalliskirjasto sekä kuntaliitto.
ISO-standardointijärjestössä äänestetään syyskuun alkuun mennessä siitä, hyväksytäänkö Microsoftin Open XML ISO-/IEC-standardiksi nopeassa fast track -menettelyssä.
Suomi voi ottaa kantaa esittämällä standardin hyväksyntää (approval), hylkäämistä (disapproval) tai pidättäytyä ottamasta kantaa (ascension).
Standardin hyväksyntä ISO/EIC fast track -prosesissa vaatii, että 75 prosenttia kaikista äänistä on hyväksynnän puolesta. Jos 2/3 äänistä on hylkäyksen puolesta, standardi hylätään suoraan. Jokaisella maalla on äänestyksellä yksi ääni, ja Suomen kanta on siis yhtä painava kuin esimerkiksi Kiinan.








