Mobiilidatalle povataan rajua kasvua
Internetin mobiilikäyttö on vasta alkuvaiheissa, mutta jo lähitulevaisuudessa mobiilisti liikkuu datamääriä, joita on vaikea edes käsittää. Euroopan komission arvion mukaan Länsi-Euroopassa siirretään vuonna 2020 mobiilisti tietoa jo 5750 teratavun verran päivässä.
Viidesosa tästä liikenteestä tulee mobiilin netin käytöstä. 27 prosenttia liikenteestä syntyy, kun ihmiset liittyvät mobiilisti yrityksenä intranet- ja ekstranet-verkkoihinsa. Jokainen eurooppalainen siirtää arvion mukaan dataa päivittäin 495 megatavua päivässä.
Arvio perustuu komission teettämään FMS-tutkimuseen (Future Mobile Service). Kasvu tulee olemaan huikeaa, sillä vuonna 2012 Euroopan ilmatilassa liikkuu dataa "vain" 250 teratavua päivässä. Määrä kasvaa kahdeksassa vuodessa siis 23-kertaiseksi ensi vuosikymmenellä.
Melkoista tulee datamäärien kasvu olemaan myös yksittäisten kansalaisten kohdalla. FMS-tutkimuksen mukaan länsieurooppalaiset siirtävät vuonna 2012 mobiilisti dataa 4,8 megatavua sekunnissa. Sillä ei vielä paljon videota netistä latailla.
(Prosessori)








