Motorola tuo wimax-mobiililaitteita

Ensimmäiset tulossa ensi vuonna
Motorola tuo wimax-mobiililaitteita

Mukana kulkeva eli mobiili-wimax-yhteys saattaa tulla mobiililaitteisiin nopeammin kuin vuosia sitten odoteltiin, sillä sekä Motorola että Nokia ovat julkistaneet tuovansa ensimmäisen wimax-mobiililaitteen jo ensi vuonna.

Kännykkä- ja verkkovalmistaja Motorola on julkistanut uuden mobiililaitteisiin tarkoitetun mobiili-wimax- eli IEEE 802.16e -standardin piirin, joka tulee yhtiön mukaan alkaen ensi vuonna useiden operaattoreiden tarjoamiin mobiililaitteisiin.

Motorolan mukaan uusi piiriratkaisu mahdollistaa liikkuvan wimax-yhteyden etujen tuomisen ohuihin ja pieniin mobiililaitteisiin.

Motorolan mukaan uuden piirin mullistavia uudistuksia ovat aiempaa vähäisempi virrankulutus, pienempi fyysinen koko, dsl-liittymien tasoiset nopeudet ja kustannustehokkuus, jotta operaattorit voivat päivittää nykyisistä 3g-verkoista neljänteen sukupolveen.

Motorolan tapauksessa 4g:llä viitataan wimaxiin. Tämän tarkempia teknisiä yksityiskohtia uudesta piiristä ei vielä paljastettu. Piiristä luvataan kertoa parhaillaan USA:ssa järjestettävillä Wimax World -messuilla.

Myös Nokiasta on oltu wimax-laitteista vielä melko vaitonaisia. Se on kerrottu, että ensi vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana saataville tulisi Nseries-malliston nettipääte, joka tukee wimax-yhteyttä. Sitä ei ole vahvistettu, tuleeko wimax-yhteys myös kännyköihin ja millä aikataululla.

Mobiili-wimax on erityisen kiinnostava tekniikka USA:ssa, jossa se saattaa haastaa seuraavan sukupolven cdma-tekniikat ja gsm-/wcdma-standardiperheen lte-tekniikat. USA:n toinen maanlaajuinen cdma-operaattori Sprint on jo laittavansa miljardeja dollareita wimax-peiton rakentamiseen.

Motorola tuo wimax-mobiililaitteita Nokia on ilmoittanut, että wimax tuodaan ainakin Internet Tablet -laitteisiin. Kuvassa nykymalli N800.
Tagit: 4g, Mobiili-wimax
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös