Motorolan teknologiajohtajakin vaihtuu
Padmasree Warrior osallistui teknologiakonferenssiin Helsingissä viime syksynä.
Amerikkalaisen kännykkäyhtiö Motorolan johtajavaihdokset jatkuvat. Perjantaina ilmoitettiin pääjohtaja Ed Zanderin potkuista, ja heti alkuviikosta myös teknologiajohtaja Padmasree Warrior joutui eroamaan.
Warrior tunnettiin Motorolan "wickedly coolista" (syntisen viileästä) kännnykkästrategiasta, jossa painotettiin puhelinten ulkonäköä ja muotoilua enemmän kuin uusia 3g-kännyköiden ominaisuuksia, kuten entistä parempia multimediasoittimia, monen megapikselin kameroita ja älypuhelinten moniajoa.
Warriorin tehtäviä hoitaa toistaiseksi strategiajohtaja Rich Nottenburg, mutta tammikuussa aloittavan uuden pääjohtajan Greg Brownin uskotaan pistävän yhtiön johtoa muutenkin uusiksi saadakseen ajettua yhtiöön kaipaamat uudistukset.
Ed Zander jatkaa Motorolan hallituksen puheenjohtajana ensi kesään asti, ja neuvonantajana vielä tammikuuhun 2009.
Motorola on uudistanut Razr-hittipuhelimiaan useilla malleilla, mutta ne eivät ole toistaiseksi riittäneet nostamaan kännyköiden myyntihintoja paremmin kannattavalle tasolle. Tutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi, että Motorola on joutunut myymään jo USA:ssakin myydyimpiä puhelimiaan keskimäärin reilulla 50 eurolla.








