Musiikkia kännykkään kiinteään hintaan
Brittiläinen Omnifone tuo musiikkia eurooppalaisten kännyköihin kiinteällä viikoittaisella maksulla. Yhtiö on päässyt sopuun yhteistyöstä isoimpien levy-yhtiöiden ja useiden operaattoreiden kanssa. Palvelu on aloittanut Ruotsissa, mutta sen on määrä laajentua edelleen.
Omnifonen Euroopan-valloituksesta kertoi BBC, jonka mukaan palvelu laajenee seuraavassa vaiheessa Euroopan isoille markkinoille Britanniaan, Ranskaan ja Saksaan. Ruotsissa palvelua tarjoaa Telenor-operaattori. Omnifone kertoi neuvotelleensa sopimuksen jo 30 mobiilioperaattorin kanssa.
Yhtiöllä on sopimus levy-yhtiöistä EMI:n, Sony BMG:n ja Universalin kanssa.
Noin kolmen euron viikoittaisella maksulla kuluttajat saavat ladata rajattomasti kopiosuojattua musiikkia miljoonan kappaleen valikoimasta. Viikoittainen maksu sisältää myös dataliikenteen, eli kappaleiden latailusta ei tule erillisiä tiedonsiirtokuluja.
Omnifonen mukaan palvelu toimii kolmessa neljästä kännykästä, eli ei siis vain kalleimmissa älypuhelimissa. Puhelimeen mahtuva musiikin määrä riippuu taas muistikortin koosta. Useimmissa laitteissa suurin muistikortin koko on 2 Gt, jolloin kännykkään mahtuisi satoja täysilaatuisia kappaleita.








