NBC:n ohjelmat pois Itunesista

Ei sopua hinnoista
NBC:n ohjelmat pois Itunesista

NBC Universal -mediayhtiö ei aio uusia sopimustaan televisiosarjojensa jaksojen myynnistä Applen Itunes-palvelussa. Vanha sopimus olisi ollut voimassa joulukuuhun asti, mutta Apple kertoi lopettavansa yhtiön tv-sarjojen myynnin Itunesissa heti syyskuusta alkaen.

Applen mukaan NBC olisi halunnut nostaa Applen televisiosarjoista maksaman hinnan yli kaksinkertaiseksi. Tämän seuraksena NBC:n sarjojen jaksojen kuluttajahinnat olisivat nousseet viiteen dollariin nykyisestä kahdesta dollarista.

Vaikka vanha sopimus olisi ollut voimassa joulukuuhun asti, Apple päätti keskeyttää sarjojen myynnin jo ennen uuden sarjakauden alkua mieluummin kuin kesken kauden.

Mediayhtiöt ovat pitkään halunneet päättää vapaammin tuotteidensa hinnoittelusta ja paketoinnista Itunesissa. Apple on kuitenkin toistaiseksi torjunut nämä vaatimukset.

NBC:n poisjäänti tekee aikamoisen loven Itunesin tv-tarjontaan, sillä Applen mukaan yhtiön ohjelmat kattavat 30 prosenttia Itunesin tv-ohjelmamyynnistä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös