Nero päivittyi Vista-sopivaksi
Suositusta poltto-ohjelmastaan tuttu Nero on päivittänyt ohjelmistopakettinsa jo versioon 8. Tarjolla on seiskaversion kaltainen muhkea sovellusvalikoima eli runsaat 20 eri ohjelmaa levyjen polttoon, varmuuskopiointiin, mediatoistoon, äänen muokkaukseen ja jopa digikuvien peruskäsittelyyn.
"Edelleen Nero on tarkoitettu kokonaisratkaisuksi multimedian hallintaan. Tällä kertaa olemme keskittyneet käytettävyyden parantamiseen, koska sitä on käyttäjäkyselyissä eniten toivottu", yhtiön EMEA-päällikkö Patrick Peeters sanoo.
Aiemmin Nero näyttäytyi käyttäjälle erillisinä sovelluksina. Nyt paketti on rakennettu enemmän tarve- kuin sovelluslähtöisesti, ja käyttöliittymästä on pyritty tekemään intuitiivisempi. Eri sovellusten käyttöliittymästä näkee heti, että käsillä on Nero-sovellus. Sovellusten käynnistymisvauhtia on nopeutettu, kuten myös navigointia sovellusten välillä.
Nero 8 on ohjelmiston ensimmäinen versio, joka on alusta alkaen suunniteltu Microsoftin Vista-käyttöjärjestelmälle. Edellinen versio sopi päivitettynä Vistaan.
"Moni kysyy nyt, mihin Neroa vielä tarvitaan Vista-koneessa, eli mikä on paketin arvo. Ehkä 90 prosenttia voi olla tyytyväisiä Vistaan, jos he käyttävät vain tavallista cd- tai dvd-polttoa. Jos tarpeet ovat laajemmat, Nero antaa paljon enemmän vaihtoehtoja varsinkin, jos käytössä on Vistan perusversio. Sitä paitsi ohjelmaa kohti Nero maksaa vain 3,5 euroa", Peeters luonnehtii.
Vistan sivupalkkiin Nero tarjoaa uuden gadgetin, instant copy -pienoisohjelman, jolla voi polttaa heti kopion optisesta levystä. Uusiin ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi tuki kaikille eri sinisen laserin, digi-tv:n ja teräväpiirron formaateille, videoiden siirto suoraan Youtubeen ilman tarvetta miettiä formaatteja sekä rss-syötteenä käyttöliittymään tulevat uutiset tarjolla olevista päivityksistä. Uudella Rescue agent -työkalulla voi palauttaa optisen levyn muokkausprosessin edellisen version.
240 miljoonaa käyttäjää
Yhtiössä on laskettu, että Nerolla on myyntilukujensa perusteella 240 miljoonaa käyttäjää ympäri maailmaa, mutta todellinen käyttäjäkunta lienee tuntuvasti isompi.
"Tiedämme, että noin viidellä prosentilla online-version ostajista on koneellaan vanhastaan piraattiversio" Peeters kertoo. Piratismia hän ei pidäkään yksinomaan pahana asiana: "Jos jostakin ohjelmasta ei ole olemassa piraattiversiota, sehän vain kertoo, että ohjelma ei kiinnosta ketään".
Laitteiden kanssa tapahtuvan oem-myynnin ohella Nero myy ohjelmapakettiaan itse suoraan kolmen kanavan kautta. Näistä ohjelmapakettien vähittäismyynti poikii suurimman siivun, mutta oman verkkokaupan online-myynti kasvaa rivakasti. Kolmas kanava on lisensointi yrityksille.
"Nyt verkkomyynnin osuus omasta myynnistämme on 40 prosenttia. Ensi vuonna online-myynnin osuus epäilemättä ohittaa vähittäismyynnin, jonka osuus on nyt 44 prosenttia", Peeters arvioi. Lisensointi kattaa jäljelle jäävän 16 prosenttia myynnistä. Suomessa lisensointisopimus on tehty muun muassa Tampereen kaupungin, Helsingin poliisin ja usean yliopiston kanssa.
Nero 8 on heti saatavilla jälleenmyyjiltä. Suositushinta on 69,99 euroa.








