Netin pornolaki kaatui
Oikeusistuin Yhdysvalloissa on päättänyt, että maan pornografisia sivustoja säätelevä laki on pätemätön. Netissä voi siis jatkossa levittää vapaammin myös kyseenalaista ja haitallista sisältöä, joskin asiasta odotetaan uutta kiistaa.
Kyseessä on laki vuodelta 1998, jossa pornografisten sivujen ylläpitäjät velvoitettiin huolehtimaan siitä, ettei sivulle pääse alle 18-vuotiaita. Asia pitäisi lain mukaan tarkistaa jollakin tavalla, esimerkiksi luottokortin kautta.
Tuomari: käyttäkää suodattimia
Oikeusistuin totesi nyt, että laki vahingoittaa sananvapautta, ja laki todettiin pätemättömäksi. Tuomarin mukaan olisi kylläkin hyvä, että nuoriso voitaisiin pitää pois tällaisilta sivuilta. Mutta toisaalta lain on valitettu hankaloittavan monien asiallisten palvelujen toimintaa, esimerkiksi terveyspalvelujen. Lain määritelmä haitallisesta sisällöstä oli nimittäin varsin väljä.
Päätöksen tehnyt tuomari kehottaa lasten vanhempia harkitsemaan esimerkiksi suodatinohjelmien käyttöä, joilla netin haitallista sisältöä voidaan estää pääsemästä koneelle.
Tiedossa saattaa olla uusi laki
Yhdysvaltojen korkein oikeus otti kantaa asiaan vuonna 2004. Silloin lain vaikutus estettiin toistaiseksi. Korkein oikeus ennakoi, että laki luultavimmin kaatuisi jossain vaiheessa, ja että se on todennäköisesti vanhentunut. Tämä onkin saattanut vaikuttaa nyt tehtyyn päätökseen.
Päätöksen pohjalta kuitenkin odotetaan, että lain kaatuminen haastetaan seuraavassa oikeusasteessa. Tai sitten kongressiin tuodaan uusi lakiehdotus, joka korvaisi vanhan lain. Kiistely asian tiimoilta voi siis jatkua vielä pitkään.








