Nettiajanvaraus kiertää konttorijonot
Kotona ajanvarauksen tekemällä voi välttää jonot ja ruuhkat poliisilaitoksella.
Maistraatti ja poliisi aloittavat yhteisen kokeilun, jossa kansalaisia ohjataan netissä tehtävään ajanvaraukseen. Ajatus on, että ihmisiä ohjataan asioimaan silloin, kun jonoja ja ruuhkia ei ole.
"Kaikilla on varmaan kokemusta esimerkiksi henkilökortin tai passin jonottamisesta poliisilaitoksella", erikoissuunnittelija Kaj Malmberg sisäministeriöstä kertoo esimerkin tilanteesta, josta halutaan eroon. Keväästä syksyyn pilotoitavan sähköisen ajanvarauksen kautta ihmiset ohjataan asioimaan vähemmän ruuhkaiseen aikaan ja niissä konttoreissa, joissa ei ole ruuhkaa.
Ajanvarauksen voi sopia kaikkiin poliisin ja moniin maistraatin lupa-asioihin, kuten ajokortti-, henkilökortti- ja passihakemukset, ulkomaalaisluvat, alkoholin anniskelu juhlien yhteydessä yleisellä paikalla tai ilmoitus mielenosoituksesta.
Sähköinen ajanvaraus otetaan käyttöön toukokuussa Helsingin, Hyvinkään ja Ylä-Savon kihlakunnan poliisilaitoksissa sekä Hyvinkään ja Pohjois-Savon maistraateissa. Kaj Malmberg kertoo, että kokeilu jatkuu vuoden loppuun asti, ja sen jälkeen päätetään laajentamisesta koko maahan.
Tarkoituksena on myös, että osa hakemuksista voitaisiin tehdä ja maksaa kokonaan netissä. "Tavoite on tutkia, mitkä palvelut voitaisiin hoitaa menemättä lainkaan poliisiasemalle", Malmberg kuvaa. Tällainen voisi olla esimerkiksi vammaisen pysäköintiluvan hakeminen. Osa palveluista taas vaatii ehdottomasti henkilöllisyyden todentamisen.
Lupa-asian etenemistä voisi seurata netissä
Suunnittelija Veli-Matti Tukio Itä-Suomen lääninhallitus kertoo, että tarkoitus on myös ohjata mitä asiakirjoja ja lomakkeita on tuotava mukana. "Jatkosuunnitelmissa on asianhallintajärjestelmiin integrointi, jolloin asiakas voisi seurata missä lupa-asia etenee."
Kokeilu jatkuu syyskuun loppuun asti, ja sen jälkeen palveluita aletaan tarjota muillekin maistraateille. Suosittua palvelua odotetaan ainakin veneen rekisteröinnistä, jonka lainsäädäntö on muuttumassa. Myös julkisen notaarin palvelut, allekirjoituksen oikeaksi todentaminen ja kaupan vahvistaminen ovat tyypillisiä arkisia maistraatin palveluita.
Kokeilu on osa sisäministeriön tuottavuushanketta. Kaj Malmberg muistuttaa, että kun eläköityvien virkamiesten virkoja ei saa enää täyttää, haetaan sähköisistä palveluista toimintojen tehostumista.








