Nettimusiikki sai hurjan kasvupiikin
Kansainvälinen levyteollisuuden järjestö Ifpi kertoo, että netissä laillisesti myytävän musiikin kauppa on valtavassa kasvussa. Nettikauppa melkein kaksinkertaistui viime vuonna, mutta yllättäen tämäkään ei riitä korvaaman muita menetyksiä.
Digitaalista musiikkia myytiin netissä viime vuonna noin kahdella miljardilla dollarilla. Suhteessa tämä tarkoittaa kuitenkin vain 10 prosenttia kaikesta myynnistä. Ifpi ennustaa, että vuonna 2010 olisi 25 prosenttia musiikkimyynnistä siirtynyt nettiin.
Viime vuonna netistä ladattiin 795 miljoonaa laillista ja maksullista musiikkikappaletta, missä nousua on 89 prosenttia. Nettikauppoja löytyy 40 maasta yhteensä noin 500. Laajimmista palveluista löytyy nyt yli 4 miljoonaa erilaista kappaletta.
Musiikkimyynti kutistui 4 prosenttia
Näillä luvuilla ei vielä päästä tasoittamaan cd-myynnin tiputuksia. Näin ollen maailman musiikkimyynti pieneni neljä prosenttia edellisvuodesta. Syiksi Ifpi mainitsee piratismin, ja muiden kulutuskohteiden kilpailun kuluttajien rahoista.
Piratismi on ainakin Euroopassa saatu Ifpin mukaan jonkinlaiseen kuriin. Tapaukset eivät juuri lisäänny, vaikka laajakaistayhteyksien määrä kasvaa melkoista vauhtia.








