Nettipokeri kiellettäisiin suomalaisilta

Rahapelifoorumi ehdottaa
Nettipokeri kiellettäisiin suomalaisilta

Arpajalaislain muuttamista selvittänyt Rahapelifoorumi ehdottaa pokerin pelaamisen rajoittamista tai jopa täydellistä kieltoa suomalaisille. Tiukkaa linjaa perustellaan sillä, että nettipokeriin voi jäädä koukkuun. Työryhmä uskoo lakimuutoksen etenevän seuraavalla hallituskaudella.

Asiasta kertoi Väli-Suomen Sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen eilen.

Rahapelifoorumin puheenjohtajana toiminut kansanedustaja Matti Ahde (sd.) sanoi lehdelle, että uskoo lakimuutoksen etenevän seuraavalla hallituskaudella, koska ryhmässä oli kansanedustajia kaikista nykyisistä eduskuntapuolueista ja asiasta oltiin yksimielisiä.

Nettipokerin pelaamisen estämiseen keinoja

"Rahapelifoorumin kanta on, että suuria ongelmia aiheuttavien yksittäisten pelien pelaamista pitää pystyä rajoittamaan", Matti Ahde sanoi lehdelle. Ahteen mukaan mukana olevat ministeriöt ovat jo valmistelleet lakiehdotuksia foorumin ehdotusten pohjalta.

Nettipokerin pelaamisen rajoittamiseen tai estämiseen on useita keinoja. Joissakin maissa pelien tarjoaminen kansalaisille on vain kielletty netissä, mutta Sunnuntaisuomalaisen mukaan Italiassa pokeripalvelimille pääseminen estetään teknisesti operaattoreiden kanssa.

Norjassa on tehty asiasta lakiehdotus, joka antaisi mahdollisuuden pokeripelien sensurointiin internetistä. Suomessakin on luotu tekninen järjestelmä internet-sivujen sensurointiin. Ainakin toistaiseksi sitä on ilmoitettu käytettävän vain lapsipornosivujen suodattamiseen.

Nettipokeri nykyisin sallittua, markkinointi ei

Nykyisen arpajaislain mukaan nettipokerin pelaaminen on Suomessa sallittua. Hallitusneuvos Jouni Laiho sisäasiainministeriöstä sanoi lehdelle, että sen sijaan nettipokerin tarjoaminen pelattavaksi on kiellettyä. Nykyisin edes kotimaiset rahapelimonopolit eivät saa tarjota nettipokeripelejä.

Rahapelifoorumin mukaan nettipokeri on toiseksi merkittävin peliriippuvuuden aiheuttaja. Tämä on päätelty työryhmässä rahapeliongelmaisten puhelimeen Peluuriin tulleista yhteydenotoista. Suurin osa soittaneista on Peluurin mukaan ollut nuoria täysi-ikäisiä miehiä.

Työryhmässä mukana rahapelimonopolien johto

Työryhmä perustettiin vuonna 2004, ja sen tehtävä on ollut valmistella kansallisen bingo-, ja rahapelien, arpajaisten ja rahankeräyspolitiikan suuntia.

Työryhmään kuuluivat puheenjohtajan ohella useat kansanedustajat, Fintoton toimitusjohtaja Ilmari Halinen, RAY:n toimitusjohtaja Markku Ruohonen, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto, opetusministeriön kansliapäällikkö Markku Linna, valtiovarainministeriön budjettineuvos Pertti Tuhkanen, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen sekä sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös