Nettiportaaleista miljoonien riita Suomessa
Takavuosina Apple-koneiden myyjänä tunnetuksi tullut ja myöhemmin nettibisnekseen siirtyneen Mikko Karstikon ja tämän entisten yhteistyökumppanien toimet ovat poikineet poliisitutkinnan. Asiasta kertoo tuore Apu-lehti.
Kiistoissa on Apu-lehden mukaan kyse kahdesta erillisestä tapauksesta. Ensimmäisessä kiistellään Symbols International -portaaliyhtiön kaupasta ja kauppasumman kohtalosta. Toisessa tapauksessa kyse on aiemmin Fialen-nimisen ja edelleen Nitro-nimellä toimivan uusmediayhtiön perustamisesta ja siihen mahdollisesti liittyvistä epäselvyyksistä.
Apu-lehden artikkelin mukaan Mikko Karstikko on tehnyt poliisille tutkintapyynnön sijoittaja Kai Karttusesta ja nostanut vahingonkarvauskanteen asianajotoimisto Luostarinen, Mettälä & Sorria vastaan. Näissä on kysymys Symbols International -yhtiön monipolvisista kaupoista ja rahasiirroista. Symbols International oli yksi vuosituhannen vaihteen monista portaalituotekisaan lähteneistä pienistä it-alan yhtiöistä.
Erillinen kiista Karstikon ja asianajotoimiston osakkaana olleen Sakari Sorrin välillä koskee Fialen-nimistä yhtiötä. Fialenista muodostui myöhemmin Nitro FX, joka nykyisin toimii Nitro-nimellä. Yritys tekee muun muassa verkkomainontaa.
Karstikon mukaan Fialen oli hänen omistuksessaan ja Sorri olisi myynyt Karstikon osuuden tämän selän takana. Fialenin osakkeita ostivat muun muassa Soneran entinen toimitusjohtaja Harri Koponen, jonka osakkeiden ostoon käytettiin Karstikon mukaan hänen rahojaan. Koponen on edelleen Nitron advisor boardin jäsen.
Sorrin mukaan Fialen oli hänen itsensä kokoaan omistama pöytälaatikkoyhtiö. Apu-lehdessä Sorri kertoo, että Karstikon oli tarkoitus tulla mukaan yhtiöön, mutta yhtiötä rahoittanut pankki ei pitänyt Karstikon mukanaolosta tämän ylivelkaantumisen vuoksi.








