Nettiradio haastaa Itunesin
Yhdysvaltalainen Slacker on avannut beetaversion nettiradiostaan. Yritys suunnittelee tuovansa myöhemmin radioaseman kumppaniksi markkinoille myös kannettavan musiikkisoittimen sekä mahdollisuuden satelliittivastaanottoon.
Slacker toimii samalla periaatteella kuin esimerkiksi Last.fm tai Finetune, eli käyttäjä valitsee esittäjän tai tyylisuunnan jonka musiikkia haluaa kuunnella, ja palvelu valitsee toiveen perusteella automaattisesti "radioasemalla" soitettavat kappaleet.
Asemalla kuuluvaan sisältöön voi Slackerissa vaikuttaa myös merkitsemällä joitain kappaleita suosikeiksi, jolloin ne toistuvat useammin, tai inhokeiksi, jolloin niitä ei enää soiteta. Yksittäisiä kappaleita ei kuitenkaan voi valita soittolistalle. Palvelu on ilmainen, ja se saa tulonsa mainoksista.
Muutaman kuukauden kuluessa tarjolle ollaan myös tuomassa maksullista Premium-palvelua, jossa suosikeiksi merkittyjä kappaleita voi toistaa tietokoneella aina haluttaessa erillisen soitto-ohjelman avulla.
Radioasema mukaan soittimeen
Slackerilla on kuitenkin myös pitemmälle meneviä suunnitelmia. Yritys aikoo julkaista wifi-yhteydellä varustetun kannettavan musiikkisoittimen, johon voidaan automaattisesti synkronoida käyttäjän kuuntelemat asemat sekä suosikkikappaleet. Hinnaksi arvioidaan Yhdysvalloissa noin 150–300 dollaria (115–230 euroa) soittimen kapasiteetin mukaan.
Lisäksi Slacker aikoo tuoda saataville satelliittiradiopalvelun ja autosarjan, jonka avulla omia asemia voi kuunnella myös tien päällä. Hinta tai julkaisuajankohta eivät kuitenkaan vielä ole tiedossa.
Slackerin taustavoimiin kuuluu Iriverin, Rion ja Musicmatchin entisiä johtohenkilöitä.








