Nettiriippuvuus johti murhaan
Kiinan valtion median mukaan eteläkiinalainen teini on tappanut äitinsä ja haavoittanut vakavasti isäänsä tapauksessa joka kulminoitui pojan nettiriippuvuuteen. Kiinan valtion mielestä internet-riippuvuudet ovat ylivoimaisesti suurin syy nuorisorikollisuuteen.
Rikokseen syyllistyi Wang-niminen alle 16-vuotias poika, jonka valtion media kertoi olleen raskaasti nettiriippuvainen, kertoo uutistoimisto Reuters. Kun hänelle ei suostuttu antamaan rahaa nettikahvilaan pääsyä varten, hän tappoi äitinsä keittiöveitsellä. Kun hänen isänsä tuli kotiin, Wang hyökkäsi myös hänen kimppuunsa, ja haavoitti häntä vakavasti.
Kiina: 80 prosenttia nuorisorikoksista johtuu nettiriippuvuuksista
Valtion sanomalehden mukaan Wang työskenteli isänsä kanssa, joka myi ruokaa lähistön asukkaille. Valtaosan muusta ajasta Wang vietti nettikahvilassa. Hän oli päättänyt jo kuukautta aiemmin tappaa vanhempansa. Wang halusi huomattavaksi poliitikoksi tai taloustieteilijäksi, ja hänen mielestään hänen vanhempansa haittasivat tätä kehitystä, media kertoo.
Kiinan valtio on viime vuosina ollut hyvin huolissaan nettiriippuvuuksien suuresta määrästä ja kasvusta maassa. Nettikahvilat ovat nuorisolle suosittu tapa viettää aikaa. Reuters kertoo, että Kiinan valtion näkemys on, että jopa 80 prosenttia nuorisorikoksista johtuisi nettiriippuvuuksista.








