Nintendo löi yllättäen Playstation 3:n

Yhdysvaltojen vuoden lopun myynti
Nintendo löi yllättäen Playstation 3:n

Nintendo jatkaa yllätyksen rakentamista uusien pelikonsolien kilpailussa. Vuoden lopun ostoryntäyksessä Wii-konsoli löi selvästi Sonyn Playstation 3:n, mutta todellinen taisto on vasta tulossa.

Yhdysvaltain markkinoita tutkiva NDP kertoo, että joulukuussa Sony myi 490 700 Playstation 3 -pelikonsolia. Samaan aikaan Nintendo myi 604 200 pelikonsolia, eli melkein neljänneksen enemmän kuin Sony.

Microsoft myi jo vuoden markkinoilla ollutta Xbox 360 -konsolia joulukuussa 1,1 miljoonaa kappaletta.

Miljarditaisto edessä

Luvut kertovat lähinnä siitä, ettei Nintendolla ja Sonylla ollut toimittaa riittävästi laitteita vuoden lopun kauppaan. Jos saatavuus olisi ollut kohdallaan, olisivat sekä Nintendo että Sony todennäköisesti menneet Xboxin ohi jo pelkän uutuusarvon vuoksi.

Konsolimarkkinoiden todellinen kilpailu nähdäänkin keväällä ja loppuvuonna, kun sekä Nintendo että Sony ovat saaneet tuotantonsa vauhtiin. Playstation 3 julkaistaan Euroopassa vasta maaliskuussa.

Kyseessä ovat erittäin suuret rahat. Pelkästään Yhdysvaltojen joulukuun konsoli- ja pelikauppa oli suuruudeltaan 3,7 miljardia dollaria. Koko maailmassa pelikonsoleita ja niiden pelejä myydään vuodessa noin 30 miljardin dollarin edestä.

Tagit: Pelikonsoli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös