Nokia aloittaa S60-sissimarkkinoinnin
Nokia houkuttelee kuluttajia viemään viestiä eteenpäin S60-kännyköistä, eli mainosalan termein sissimarkkinoimaan sitä. Kampanja käynnistyy USA:ssa. S60-käyttäjiltä haetaan ehdotuksia, palautetta ja uusia ideoita.
Ensimmäinen S60 Agents -kampanja pyörii New Yorkissa USA:ssa heinäkuun alusta elokuun loppuun.
Nokian S60-markkinointitiimi houkuttelee mukaan kännyköistä ja tekniikasta kiinnostuneita ihmisiä, joilla on S60-alustan kännykkä sekä mahdollisuus kertoa laitteista ja ohjelmista eteenpäin tuttavilleen. Osallistuneille tarjotaan palkinnoksi pientä S60-aiheista tavaraa.
Nokian markkinointi siirtyy webiin
Nykymarkkinointiin kuuluu sekin, ettei kampanjaa ole käynnistetty suurieleisesti tiedotusvälineiden kautta, vaan hienovaraisesti S60-blogissa.
Nokian Multimedia-toimialaryhmän johtaja Anssi Vanjoki sanoikin media-alan päättäjien Vaikuttajaforum Media -tapahtumassa äskettäin, että yhtiön vajaan miljardin euron markkinointipainostuksista jo viidennes suuntautuu webiin.
Vanjoki sanoi tavoitteeksi, että kolmen vuoden päästä osuus on jo puolet. Tästä suuren osan Nokia kaavailee käyttävänsä suoraan keskusteluun kuluttajien kanssa perinteisten tiedotusvälineiden sijaan.
S60-markkinointitiimi on järjestänyt blogiyhteisöjen kautta myös An Evening with S60 -tapahtumaa Nokian Flagship Store -myymälöissä Chicagossa ja New Yorkissa. Markkinointiponnistelut ovat aiheellisia, sillä S60 on USA:ssa huomattavasti heikommin tunnettu kuin Euroopassa.
S60-ilta tulee myös ensi viikolla Helsinkiin Nokia Aleksanterinkadun myymälään.
Anssi Vanjoki herätteli mediapomoja kertomalla, että web on nousemassa Nokian tärkeimmäksi markkinointikanavaksi.








