Nokia ei heitä pyyhettä kehään USA:ssa
Amerikan kultamaa ei ole ollut niinkään kultainen Nokialle. Yritys hallitsee maailman kännykkämarkkinoita mielin määrin, mutta ei pärjää kilpailijoilleen USA:ssa. "Ei meillä voi olla USA:n suhteen muuta tavoitetta kuin kavuta markkinaykköseksi", Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi Financial Timesin haastattelussa.
Maailman kännykkämarkkinoilla Nokia jyrää lähes 40 prosentin markkinaosuudellaan ja pitää ylivoimaisesti kärkipaikkaa. USA:ssa menee heikommin, siellä Nokia on 12 prosentin markkinaosuudellaan valmistajien listalla vasta neljäntenä Motorolan, LG:n ja Samsungin takana. Vaikeuksista kertoo sekin, että yhtään nokialaista ei mahdu kymmenen suosituimman puhelinmallin listalle.
"Markkinoiden ykköspaikka on ainoa tavoite, jonka voimme itsellemme asettaa USA:ssa. Sen eteen olemme valmiit tekemään kaiken tarpeellisen", Kallasvuo vannoo. Hän ei kuitenkaan suostu asettamaan aikataulua kamppailulle.
Nokialla voi olla nyt hyvä iskun paikka, kun USA:n markkinajohtaja Motorola kompastelee pahasti kengännauhoihinsa. Sen myynti on laahannut, mikä on johtanut potkuihin korkeiltakin paikoilta.
Analyytikot ovat arvioineet, että parhaat kasvumahdollisuudet Nokialle avautuvat, kun neljännen sukupolven verkot, kuten mobiili-wimax ja lte utran, ensi vuodesta alkaen aloittavat.








