Nokia ennustaa markkinaosuden kasvua

Yli aiemman 36 prosentin ennusteen
Nokia ennustaa markkinaosuden kasvua

Nokia ennusti ensimmäisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä markkinaosuutensa pysyvän samana toisella neljänneksellä eli huhti–heinäkuussa. Eilen Nokia tiedotti, että arviota on syytä korjata tätä paremmaksi. Nokian pitkän aikavälin tavoitteena pysyy 40 prosentin markkinaosuus maailmanlaajuisesti.

Nokia uskoo, että sen laitetoimituksiin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä vaikuttaa myönteisesti se, että markkinoilla ollut poikkeuksellisen suuri varasto on pienentynyt riittävästi.

Markkinakakkonen Mototorola työnsi jakelukanaviin ennen joulua poikkeuksellisen paljon omia laitteita saadakseen markkinaosuutensa näyttämään todellista paremmalta. Tästä seurasi kova kohu Motorolan hallituksessa ja useiden keskeisten johtajien lähtöpassit. Nokia arvioikin huhtikuussa, että tämä poikkeuksellinen tilanne vaikutti ensimmäisen neljänneksen markkinaosuusarvioon.

Nokian tavoite on lisätä markkinaosuuttaan tänäkin vuonna. Pitkän aikavälin tavoite siis pysyy aiemmin ilmoitetussa 40 prosentissa, mutta toisen neljänneksen korkeampaa tavoitetta ei yksilöidä. Se sijoittuu nyt julkistettujen tietojen valossa siis 37–40 prosentin raameihin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös