Nokia hyökkää voimalla Qualcommin kimppuun

Nokia iskee patenttisyytöksillä
Nokia hyökkää voimalla Qualcommin kimppuun

Nokia on aloittanut uuden oikeushyökkäyksen yhdysvaltalaista Qualcommia vastaan, ja syyttää sitä Nokian patenttien rikkomisesta. Yhtiöiden välisessä miljarditaistossa ratkaistaan koko matkapuhelinalan lisenssimaksujen tulevaisuudesta, ja nyt Nokia on laittanut päälle uuden hyökkäysvaihteen.

Tähän saakka oikeusvaateita on nostanut enemmän Qualcomm, parin vuoden aikana yli kymmenen kappaletta. Nyt Teksasissa nostetun kanteen myötä Nokia ottaa entistä aggressiivisemman kannan. Kanne on jatkoa Nokian Euroopassa maaliskuussa nostamalle oikeusjutulle.

Nokia syyttää patenttirikkeistä ja parantelee asemiaan

Tällä kertaa Nokia syyttää Qualcommia siitä, että yhtiön Mediaflo ja Brew-tekniikoissa rikotaan Nokian kuutta patenttia. Mediaflo liittyy kännykkätelevisioon ja Brew mobiilidataan. Nokian teknologiajohtaja Tero Ojanperä vakuuttaa, että yhtiöllä on omasta mielestään vahvat todisteet väitteille.

Haaste on yksi osa kokonaispalapeliä, jossa Nokia ja Qualcomm kiistelevät koko lisensoinnin tilasta. Tällä hetkellä Nokian arvioidaan maksavan joka vuosi satoja miljoonia euroja lisensointimaksuja Qualcommille. Nokian mielestä sen patenttiasema on parantunut, joten maksujen pitäisi pienentyä.

Nokian ja Qualcommin keskinäinen patenttien ristiinlisensointisopimus päättyi huhtikuussa, ja neuvottelut jatkosta ovat koko ajan käynnissä. Oikeusjutuilla yritetään parannella omia asemia neuvotteluissa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös