Nokia julkaisee sosiaalisen verkkopelin
Jussi Holopainen totesi, että aina mukana kulkevat ja paikkatietoa hyödyntävät pelit tarjoavat mahdollisuuksia myös markkinointiin.
Nokian tutkimuskeskus (NRC) tutkii aina mukana kulkevaa pelaamista sosiaalisena yhteisönä ja potentiaalisena alustana myös markkinoinnille. Perjantaina maksutta saataville tuleva Mythical Mobile on monen käyttäjän roolipeli, joka sekoittaa todellista ja virtuaalista ympäristöä toisiinsa.
Pelisuunnittelua Nokia Research Centerissä johtava Jussi Holopainen kertoi pervasive gaming -hankkeesta Mobilemondayssa Helsingissä eilen. Se määritellään jonkinlaiseksi aina läsnä olevaksi, ajasta ja paikasta riippumattomaksi peliksi. Peli voi sekoittaa elementtejä niin mobiilimaailmasta kuin sen ulkopuolelta.
Pisimmälle vietynä toiset pelaajat eivät välttämättä edes tiedä olevansa mukana pelissä, tai ei tiedä pelaaja itsekään. Jussi Holopainen sanoi, että pelin toimintamalli on hyvin skaalautuva, aina miljooniin jäseniin asti. Alkuvaiheessa mukaan on tarkoitus ottaa beeta-vaiheeseen 500 pelaajaa.
Aina läsnä olevissa peleissä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös paikkatietoon perustuvaa markkinointia ja mainontaa.
Maksutta netistä ladattava Mythical Mobilen kokeiluversio on määrä julkaista perjantaina 9. marraskuuta.
Nokia on tuomassa markkinoille myös kaupalliset N-Gage-pelit. Palvelun lanseeraus tosin viivästyy marraskuulta joulukuulle ohjelmiston viilauksen takia.








