Nokia lähtee kilpailemaan nettimainoksista

Mobiilimainonnasta odotetaan miljardibisnestä
Nokia lähtee kilpailemaan nettimainoksista

Nokia haluaa haastaa mobiilimainonnassa suuret kansainväliset internet-yhtiöt Googlen ja Yahoon. Nokia etenee ostamalla yhdysvaltalaisen Enpocket-yhtiön, jonka se katsoo tarjoavan hyvän alustan ja tekniikat mainosten viemiseksi kännyköihin. Mainonnan uskotaan nousevaksi tärkeäksi rahoitustavaksi nykyisten web-palveluiden tapaan.

Enpacketiin panostaminen on osa Nokian kesällä esittelemää internet-lähtöistä strategiaa. Keväällä Nokia julkisti myös omat palvelunsa mainosten tuomiseksi kännykkään.

"Nokia on ilmoittanut tavoitteekseen olla johtava yhtiö kuluttajien internet-palveluissa. Uskomme, että mainostaminen on tärkeä keino asiakkaille ja kumppaneille ansaita rahaa palveluista", sanooi Nokian teknologiajohtaja Tero Ojanperä tiedotteessa.

Isoimmat kilpailijatkin tulevat pääasiassa internet-yhtiöistä. "Pääkilpailijat löytyvät Googlen ja Yahoon suunnalta", sanoo Nokia Multimedian viestintäjohtaja Kari Tuutti Tietokone-lehdelle.

Nokian visiossa on vain yksi internet, jossa voidaan tarjota palveluta niin isoille kuin taskuun mahtuville laitteille. "Näemme, että kuluttajilla on samat oletukset sitä, mikä maksaa ja mikä ei. Logiikka on sama kuin webissä", hän toteaa.

Enpocketilla nimekkäitä asiakkaita

Toistaiseksi mobiilimainonnan markkina on hyvin sirpaloitunut, eikä mikään toimija ole onnistunut valtaamaan markkinasta suurta osuutta.

"Teimme laajan analyysin siitä, minkä yhtiön teknologiat ja tuotteet sopisivat sekä millä on hyvä asiakaskunta", perustelee Kari Tuutti juuri Enpocketin ostamista.

Enpocketilla on asiakkaita Aasiassa, Euroopassa ja USA:ssa. Nimekkäitä asiakkaita ovat muun muassa Pepsi, Britisth Petrol, AHL, McDonald's ja Ford sekä isoista operaattoreista Verizon ja Vodafone.

"Enpocketin avulla voimme tarjota kanavat mihin tahansa mobiiiliatteisiin esimerkiksi selainpohjaisesti. Tulemme myös rakentamaan mainoselementtejä omiin palveluihin", perustelee Kari Tuutti. Enpocketin tekniikalla mainoksia voidaan välittää kännyköihin mms- ja sms-viesteinä sekä web-selaimessa kuvina, tekstinä ja videoina.

Nokian mukaan kännykkämainontaan tarvitaan peluria, joka pystyy tarjoamaan yhden alustan kaikenlaisille laitteille. Tämä ahdollistaa laajamittaisen mainonnnan kustannustehokkaasti. Nokian vahvuus ovat valtavat kansainväliset volyymit ja isot resurssit. Nokian kännykkäkin on jo lähes miljardilla ihmisellä. Yhtiö aikoo edetä nopeasti, sillä kohdistettua mainontaa on tulossa Nokian palveluihin jo ensi vuonna.

Nokian Enpocket-kauppa sai kiitosta teleaalan Ovum-konsulttiyhtiöltä. "Enpocket on hyvä poiminta Nokialle. Se on hyvin kehittynyt mobiilin mainonnan asiantuntija ja yksi vahvimmista toimijoista markkinassa, jossa kiilpailu ja konsolidoituminen lisääntyvät", sanoo johtava analyytikko Eden Zoller yhtiön tiedotteessa. Sen mukaan Enpocketin ostaminen tuo Nokialle uskottavuutta mainonnan markkinoilla.

Miljardibisnestä muutaman vuoden päästä

"Kaiken A ja O on se, että meidän pitää luoda systeemi, jossa mainonta on relevanttia ja kohdistettua. Kuluttaja saa päättää onko vastaanottamassa mainontaa. Emme työnnä mainontaa roakapostityyppisesti", vakuuttaa Kari Tuutti.

Tutkimusyhtiö Informa Telecoms & Media arvioi, että mobiilimainonnan markkina oli viime vuonna 800 miljoonaa dollaria (noin 380 miljoonaa euroa) ja uskoo sen kasvavan 10 miljardiin dollariin (noin 4,75 miljardiin euroon) vuonna 2011. Tästä potista Nokia tavoittelee johtoasemaa.

Nokian mukaan mobiilimainonta on arkipäivää jo monissa maissa. Sen kärjessä on internetjättien kotimaa Yhdysvallat, josta tulee vielä valtaosan koko rahasta. Eurooppa on selvästi jäljessä, ja esimerkiksi Suomessa internettyyppistä mobiilimainontaa on tehty vasta kokeilumuotoisesti.

Kari Tuutti sanoo, että Nokia uskoo mobiilimainonnan leviävän muillekin markkinoille. Enpocketia pidettiin hyvänä ostokohteena siksikin, että yhtiö toimii Bostonin pääkonttoristaan huolimatta "kaikilla päämarkkinoilla", kuten Nokian asian perustelee.

Vuonna 2001 perustettu Enpocket on vasta melko pieni, 120 työntekijää työllistävä yritys. Kauppahintaa ei julkistettu. Nokia on ollut yksi yhtiön pääomistajista jo aiemmin Bluerun Venturesin (eli entisen Nokia Venturesin) kautta. Kauppa vaatii vielä viranomaisten hyväksynnät, ja sen odotetaan toteutuvan vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Nokia lähtee kilpailemaan nettimainoksista Suomessa Nokia on kokeillut mainontaa jo esimerkiksi Microsoftin ja Nordean kanssa omissa palveluissaan.
Nokia lähtee kilpailemaan nettimainoksista Suomessa Nokia on kokeillut mainontaa jo esimerkiksi Microsoftin ja Nordean kanssa omissa palveluissaan.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös