Nokia-leikkaukset iskivät pahiten Tampereelle
Nokia Siemens Networks on kertonut tarkemmin leikkaussuunnitelmistaan Suomessa. Suhteessa ylivoimaisesti suurimmat leikkaukset tehdään Tampereella, kun taas Oulu pääsi enemmänkin säikähdyksellä.
Yhtiö kertoo nyt ensi kertaa alustavat vähennystarpeet paikkakuntatasolla. Espoosta ja Helsingistä vähennetään työntekijöitä eniten, 390 henkilöä. Tampereella vähennystarve olisi 240 henkilöä. Oulussa vähennystä tapahtuisi vain 70 henkilöä.
Tampereelle kova paukku
Työntekijöiden edustajat olivat erityisen järkyttyneitä Tampereen luvuista. Nokia Siemensin toiminta Tampereella on paljon pienempää kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, joten 240 henkilön vähentäminen on tuntuva isku. Sen sijaan Oulussa yhtiön 70 hengen vähennystä pidetään kohtuullisen pienenä.
Nokia Networks on myös kertonut miten vähennykset jakautuvat eri liiketoimintayksiköissä. Valtaosa leikkauksista tapahtuu odotetusti tutkimus- ja teknologiayksikössä (585 henkilöä). Kun Siemens ja Nokia yhdistävät tuotelinjojaan, tuotekehityksen tarpeet vähenevät. Tämä on yksi merkittävimpiä yhdistymisen tuomia säästöjä, mutta se näkyy pääasiassa henkilöstövähennyksinä.
Kivuliaat leikkaukset yritetään tehdä nopeasti
Tutkimuksen ja tuotekehityksen vähennysten rinnalla muut leikkaukset ovat pieniä. Operaattoripalveluista lähtee 40 henkilöä, markkinoinnista ja myynnistä 45 henkilöä ja muilta osastoilta yhteensä 30 henkilöä.
Nokia Networks muistuttaa kuitenkin, että kaikki luvut ja suunnitelmat täsmentyvät henkilöstön edustajien kanssa käytävien neuvottelujen kuluessa. Yhteensä yhtiö aikoo vähentää Suomessa vuoden 2010 loppuun mennessä yhteensä 1500 -1700 henkilöä aloitusvaiheen noin 10 000 henkilöstä.
Alkuvaiheen noin 700 hengen leikkausten jälkeen pyritään myös etenemään nopeasti ja vähentämään väkeä pääosin parin vuoden sisällä. Näin on koska irtisanomisten tieto huonontaa työilmapiiriä.








