Nokia pilkkaa suljettua Iphonea

Mainosjuliste New Yorkin katukuvassa
Nokia pilkkaa suljettua Iphonea Avoin vai suljettu? Iphonen sim-lukot tiirikoineet käyttäjät ja kolmansien osapuolten sovellukset ovat herättäneet keskustelua.

Nokia on tiettävästi New Yorkin katukuvaan ilmestyneiden mainosten takana, joissa mainostetaan Nokia Nseries -laitteiden avoimuutta suljettuja kännyköitä vastaan. Isku osuu epäilemättä Applen suuntaan, joka on jahdannut Iphonen avaamista yrittäneitä hakkereita.

Mainosjulisteissa sanotaan "Phones should be open to anything" (Puhelinten pitäisi olla avoimia kaikelle) ja "The best devices have no limits" (Parhaissa laitteissa ei ole rajoituksia).

Kuva julkaistiin ensimmäisenä Macrumoursin foorumissa, jonka käyttäjä on sen ilmeisesti kuvannut.

Apple saattaa avata Iphonea

Apple on saanut paljon julkisuutta julkaistuaan Iphonelle päivityksen, jonka myötä operaattorin lukosta avatut laitteet muuttuvat käyttökelvottomiksi.

Hakkereiden päivityksillä Iphonen sai avoimeksi myös sadoille netistä saataville sovelluksille. Applen Steve Jobs on puolustanut Iphonen sulkeutuneisuutta sillä, että laitteen avoimuus voisi vaarantaa USA:ssa AT&T:n verkon tai laitteen tietoturva. Harrastajat eivät ole perusteluita nielleet, vaan Iphonelle on kehitetty innokkaasti ohjelmia ja pelejä.

Samaan aikaan toisaalla, Apple on antanut vihjeitä siitä, että Iphone saattaa avautua nykyistä enemmän sovelluskehittäjille tulevaisuudessa.

Web-kehittäjille julkaistuissa ohjeissa kerrotaan, että tällä hetkellä Iphonelle pystyy kehittämään vain web-sovelluksia, ei natiiveja ohjelmia. Monet ovat tulkinneet sanamuodon siten, että tilanne saattaa muuttua myöhemmin.

Tagit: Iphone
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös