Nokia puolustautuu N95-karttakohussa
Nokia on lehtitietojen mukaan suututtanut osan N95-lippulaivakännykkänsä asiakkaista poistamalla osan ominaisuuksista Nokia Maps (Kartat) -sovelluksen ilmaisversiosta. Käyttäjät ovat epäilleet Nokian haluavan näin painostaa ihmisiä ostamaan kaupallisen palvelun. Nokia puolustautuu ja vastaa, ettei kyse ole tästä.
Kauppalehden verkkouutinen kertoi eilen, että N95:n ohjelmistopäivitys on poistanut mahdollisuuden ilmaisesta sovelluksesta nähdä gps-sijiantinsa kartalla ja reittinsä perille. Muutos ei ole aivan tuore, sillä se tehtiin jo ajat sitten ohjelmistopäivityksen myötä. Asiasta on keskusteltu Suomessa ainakin Matkapuhelininfon foorumissa.
Viestintäjohtaja Kari Tuutti Nokian Multimedia-yksiköstä kertoo, ettei gps-sijainnin esittämistä ole poistettu ilmaisversiosta, eikä myöskään reittihakua. Sen sijaan näitä ei voi uusimman N95:n ohjelmistopäivityksen myötä käyttää yhtäaikaisesti.
Nokian kaupallinen palvelu tarjoaa pisteestä toiseen perille opastavan navigoinnin, jonka voi ostaa esimerkiksi viikoksi, kuukaudeksi tai vuodeksi kerrallaan. Sovellus on saatavana S60 3rd Edition -malleille, ja aiemmin Smart2go:n nimellä tarjottuna myös Windows Mobilelle.
Karttojen käytölle on lisensiehdot
Kari Tuutti kertoo, ettei Nokia poistanut ilmaisversiosta ominaisuutta ahneuttaan, vaan muut karttojen lisensoijat ovat puuttuneet asiaan. Nokia ja muut laitevalmistajat lisensoivat karttoja muun muassa Navteqilta ja Tele Atlakselta, ja lisenssisopimukset määrittelevät käyttöehdot.
Nokian karttaohjelmassa käytetään tällä hetkellä sijainnista riippuen kummankin yhtiön karttoja. Ja vaikka Nokia Mapsissa olisi vain Navteqin karttoja, jokaisen laitevalmistajan on noudatettava lisensointiehtoja.
Nokian mukaan ilmaisversiossa ei siis sopimusehtojen mukaan saa olla niin laajoja toimintoja kuin Nokia Mapsissa on tähän asti ollut. Asia koskee kaikkia Nokian karttaohjelmaa käyttäviä laitteita, ei vain N95:tä.
Kari Tuutti myös muistuttaa, että Nokia tarjoaa yhä 150 maan kartat ja reittiopasteet maksutta, joka on poikkeuksellisen arvokas ja laaja palvelu markkinoilla.








