Nokia Siemens siirtyy "vihreisiin" tukiasemiin

Tukiasemien sähkönkulutus laskee selvästi
Nokia Siemens siirtyy "vihreisiin" tukiasemiin

Nokia Siemens leikkaa gsm- ja 3g-tukiasemiensa sähkönkulutusta jopa 40 prosentilla parissa vuodessa. Yhtiö haluaa tietysti olla mukana ilmastonmuutoksen ehkäisyssä, mutta se arvioi hankkeen myös kasvattavan myyntiä.

Nokia Siemens kertoo, että vuoteen 2010 mennessä se aikoo vähentää gsm-tukiasemien virrankulutuksen 800 watista noin 650 wattiin. 3g-tukiasemien virrankulutus tippuisi 500 watista 300 wattiin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tämän lisäksi uudet tukiasemat ja ohjelmistot mahdollistavat sen, ettei tukiasemia tarvita niin paljon kuin nykyisin. Älykkäät tukiasemat osaavat myös sammuttaa osia itsestään, silloin kun verkon kuormitus on alhainen.

Ympäristöä ja riihikuivaa rahaa

Kysymys on osin ympäristöhankkeesta, mutta samalla myös asiakkaiden kuluista. Laitteiden kuluttama sähkö on kallista, ja aiheuttaa nykyisin suuren osan laitteiden kokonaiskustannuksista. Ja kyse ei ole pelkän laitteen kulutuksesta, vaan myös esimerkiksi jäähdytyksen ja varavirran kustannuksista.

Nokia Siemens kertoo Reutersille, että yhtiö näkee itsensä energiatehokkuuden edelläkävijänä. Nokian mukaan sen gsm-tukiasema kuluttaa virtaa 25 prosenttia vähemmän kuin lähimmäksi pääsevä kilpailija.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös