Nokia Siemensin epäillään irtisanovan lisää

Frankfurter Allgemeine Zeitung ja ORF
Nokia Siemensin epäillään irtisanovan lisää

Nokian ja Siemensin johto ovat tyytymättömiä yhteisyritys Nokia Siemens Networksin alkutaipaleeseen, ja tämän seurauksena epäillään olevan Siemensin luopuminen koko yhteistyöstä ja uusia irtisanomisia ennestäänkin vaikeassa tilanteessa olevalle yritykselle.

Arvostettu saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung kertoi sunnuntaina, että uusia irtisanomisia on luvassa, koska molemmat omistajayhtiöt ovat tyytymättömiä NSN:ään. Itävalainen ORF kertoo verkkojulkaisussaan irtisanomisaikeiden käynnistyneen sen jälkeen, kun molemmat omistajayhtiöt ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä yhtiön tilaan.

Suomessa päästy tähän asti vähällä

Siemensin pääjohtaja Peter Löscher ilmaisi tyytymättömyytensä torstaina julkisesti toimittajatapaamisessa. Hän ei vahvistanut saksalaislehtien väitteitä, joiden mukaan Siemens olisi jättämässä yhteisyrityksen.

Siitä lähtien on spekuloitu, että Nokialla ja Siemensillä olisi jonkinlainen sopimus sen varalle, että toinen yhtiöistä perääntyy fuusioyrityksestä. Vaihtoehtoja on monia. Nokia saattaa esimerkiksi ostaa Siemensin verkko-osat itselleen tai viedä verkkoyhtiön itsenäisenä pörssiin.

Ongelmat heijastuvat myös Nokia Siemens Networksiin Suomessa. Ylempien toimihenkilöiden ammattiliitto YTN paheksui viime viikolla tiedotteessaan Nokia Siemens Networksiä siitä, että ylemmät toimihenkilöt joutuvat työssään joustamaan yli sietokykynsä.

Varsinaiset irtisanomiset ovat jääneet Suomessa tähän mennessä pelättyä pienemmiksi. Elokuun lopussa NSN tiedotti, että tämän vuoden noin 700 työntekijän vähennystarpeesta alle 20 työntekijää irtisanottiin. Monet ovat lähteneet yhtiöstä kevään ja kesän aikana vapaaehtoisesti muualle töihin.

Tagit: Nokia Siemens
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös