Nokia suostuttelee operaattoreita yhteistyöhön
Ovi-konsepti julkistettiin näyttävästi Lontoossa elokuussa.
Nokian Ovi-portaalihankkeen lanseerauksen jälkeen on kuultu operaattoreiden arvostelevan Nokian tulemista palvelubisnekseen. Brittien operaattoreista Orange ja T-Mobile UK ovat ilmoittaneet, ettei ensimmäistä Ovi-kännykkää N81:tä oteta joulun valikoimin. Myös Teliasonera on arvostellut Nokian suunnitelmia. Yhteistyö espanjalaisen Telefónican kanssa tulee tärkeään aikaan.
Nokian mukaan yhteistyösopimus espanjalaisen operaattorin kanssa tarkoittaa sitä, että kännykkävalmistaja ja operaattori ovat löytäneet yhteisymmärryksen siitä, miten molemmat voivat kertoa omista palveluistaan asiakkailleen ilman, että tämä haittaa kumpaakaan. Perinteisesti operaattorit ovat halunneet kertoa vain omista palveluistaan, ja hyvin rajatusti kumppaneiden tarjonnasta.
Nokiasta kerrotaan, että samantyyppisiä neuvotteluita käydään muidenkin operaattoreiden kanssa.
"Toivomme, että saamme samantyyppisiä yhteistyösopimuksia muiden kanssa. Uskomme, että pystymme löytämään ratkaisut, jotka hyödyttävät myös operaattoreita. Uskomme myös avoimuuteen ja näemme, että kuluttajilla pitää olla täysi vapaus valita", sanoo Nokia Multimedian viestintäjohtaja Kari Tuutti.
Telefonican johtaja Julio Linares sanoo tiedotteessa, että operaattori uskoo pääsyn Nokian ja operaattorin palveluihin sekä kolmansien osapuolten sovelluksiin tuovan dramaattista kasvua uusien palveluiden käytölle lähivuosina.
Keskustelua käydään operaattoreiden kanssa
Nokia ja Telefónica ilmoittavat sopineensa valikoiden räätälöinnistä molempien internet- ja sisältöpalveluille sekä laskutuksen ja tekniikan yhteistyöstä. Nokia lupaa helpon pääsyn Telefónican palveluihin kaikista multimedialaitteistaan.
"Oven keskeinen filosofia on se, että sieltä pääsee Nokian ja muiden palveluihin helposti", sanoo Kari Tuutti.
Hankaluudet joidenkin operaattoreiden kanssa tunnustetaan. "Luonnollisesti alan ollessa murrosvaiheessa kuluttajille tarjottavien laitteiden ja palveluiden rajat hämärtyvät. Asiasta käydään aktiivista keskustelua", luonehtii Kari Tuutti.
Nokialla on vielä aikaa ratkoa pulmakohtia, sillä Ovi.com-portaali lanseerataan ensi vuonna. Ensimmäiset sitä tukevat kännykät N81 ja N95 8GB tulevat kuitenkin markkinoille jo tänä vuonna, ja operaattorit tekevät parhaillaan tai ovat jo tehneet ratkaisujaan joulumarkkinoiden tarjonnastaan.








