Nokia vähentää noin 700 työpaikkaa

Yritysratkaisujen menekki pettymys USA:ssa
Nokia vähentää noin 700 työpaikkaa

Nokia aloittaa Suomessa noin 340 ja maailmanlaajuisesti yhteensä noin 700 työpaikkaa koskevat sopeuttamistoimet. Leikkuri kohdistuu sisäiseen it-osastoon, teknologia-alustoihin ja yritysratkaisuihin. Syynä on yrityskännyköiden heikko menestys USA:ssa.

Työpaikkoja suunnitellaan vähennettävän yritysratkaisuista (Enterprise Solutions) 360, 30 asiakas- ja markkinointiyksiköstä sekä 130 työpaikkaa it-osastolta. Älypuhelinten alustoja kehittävästä Technology Platforms -yksiköstä suunnitellaan vähennettävän 140 työpaikkaa.

Yritysratkaisuilla tökkii USA:ssa

Nokia haluaa yritysratkaisuissaan, kuten Eseries-kännyköissä keskittyä parhaiten kannattaviin ja menestyneimpiin markkinoihinsa, joita ovat esimerkiksi Aasia, Eurooppa ja Latinalainen Amerikka. USA:ssa myynti on ollut toivottua heikompaa.

"Sopeuttamistoimet liittyvät sillä tapaa USA:n tilanteeseen, ettei kysyntä ole täyttänyt odotuksia. Vähennämme tuotteiden variointia Yhdysvaltain markkinoille", Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen sanoo Tietokone-lehdelle.

Arja Suominen sanoo, että yritysratkaisujen yksikön on edelleen määrä yltää tappiolta nollatulokseen kuluvan neljänneksen aikana eli maaliskuun loppuun mennessä. Suominen sanoo, että E62-yrityskännykkä jatkaa edelleen USA:ssa, mutta jatkossa sinne viedään globaaleja versioita, ei erityisesti amerikkalaisille räätälöityjä.

Nokia Siemens Networksin vähennykset erikseen

Arja Suominen korostaa, että Nokialla on Suomessa tälläkin hetkellä auki parisataa työpaikkaa, ja kaikille yritetään löytää uusi työpaikka Nokian sisältä. Edellisissä 380 hengen yt-neuvotteluissa viime vuonna irtisanottiin lopulta vain 10 henkilöä Nokiasta, Suominen muistuttaa.

Nokia aikoo tälläkin kertaa tarjota taloudellisia tukipaketteja vapaaehtoisesti lähteville. Vielä ei selvinnyt, mitä paikkakuntia väenvähennykset koskevat.

Nyt julkistetut väenvähennykset eivät vielä liity Nokia Siemens Networks -verkkoyhtiöön. Uudesta verkkoyhtiöstä arvioidaan vähennettävän noin 15 prosenttia henkilöstöstä eli 6000-9000 työpaikkaa. Vielä ei tiedetä, kuinka moni työpaikoista lähtee Suomesta.

Nokia vähentää noin 700 työpaikkaa Nokia E62 ei ole käynyt toivotusti kaupaksi USA:ssa, joten yrityspuhelimia ei enää räätälöidä tähän markkinaan.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös